Carolinan Sebastian Aho joutui NHL:n koronaprotokollalistalle - NHL - Aamulehti

Carolinan Sebastian Aho joutui NHL:n koronaprotokollalistalle

14.12.2021 6:10

Helsinki/Vancouver

Jääkiekkoseura Carolina Hurricanesin suomalaishyökkääjä Sebastian Aho on asetettu NHL:n koronaprotokollalistalle. Yhdysvaltalaisjoukkue kertoo asiasta Twitterissä.

NHL:n koronaprotokollalistalle voi joutua esimerkiksi todetun koronatartunnan, -altistumisen, -oireiden tai -karanteenin takia.

Ahon lisäksi listalle asetettiin kanadalaishyökkääjä Seth Jarvis sekä joukkueen henkilöstön jäsen.

Listalle joutuneet jäävät Kanadan Vancouveriin, missä Hurricanes pelasi viimeisimmän ottelunsa varhain maanantaina Suomen aikaa.

Aho oli tuolloin poissa Carolinan kokoonpanosta ja oli jäänyt hotellille. Joukkueen valmentaja Rod Brind'Amour sanoi NHL:n sivuilla, ettei Aho tuntenut oloaan hyväksi. NHL:n sivujen mukaan Ahon sairaus ei olisi kuitenkaan liittynyt koronavirukseen.

Eilen kerrottiin, että Calgary Flames joutui siirtämään kolmea seuraavaa otteluaan, koska kuusi pelaajaa ja yksi valmennusryhmän jäsen on asetettu koronaprotokollalistalle.

Suomessa Ahon listalle joutumisesta kertoivat aiemmin Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut