Mikko Rantanen puhuu ison roolinsa ja joukkueen menestymättömyyden tuomista paineista - NHL - Aamulehti

Mikko Rantanen puhuu ison roolinsa ja joukkueen menestymättömyyden tuomista paineista

Coloradon kevät on päättynyt kolme vuotta peräkkäin samaan vaiheeseen ja liian aikaisin. Rantasen mukaan kärkiketjulla on peiliin katsomisen paikka.

Mikko Rantanen kuuluu Colorado Avalancen johtaviin pelaajiin, jolta odotetaan isoja tekoja myös pudotuspeleissä.

11.10. 17:30

Helsinki

Jääkiekkohyökkääjä Mikko Rantanen on kuulunut suomalaisten NHL-pelaajien eturiviin jo neljä kautta, mutta kotimaisista kärkitason kilpakumppaneista Patrik Laineesta, Sebastian Ahosta ja Miro Heiskasesta poiketen Rantanen ja Colorado Avalanche ovat kompastuneet joka kerta viimeistään pudotuspelien toiseen kierrokseen.

Keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa käynnistyvässä runkosarjassa Coloradolla on yksi tavoite: napata pudotuspelipaikka. Sen jälkeen kevätkunto ratkaisee, ja väylä on auki Stanley Cupiin saakka.

Mitä vaatisi, että Colorado onnistuisi loikkaamaan viime kausien tasoltaan konferenssifinaaleihin ja Stanley Cupin finaaleihin?

”Se on hyvä kysymys, jota mietitään pelaajien kanssa, ja seurajohtokin miettii sitä, Rantanen vastasi STT:n kysymykseen elokuussa järjestetyssä olympiaehdokkaiden tapaamisessa.

”Jo kolme vuotta peräkkäin olemme tippuneet samassa vaiheessa. Olemme oppineet, ja toivottavasti jossain vaiheessa löydämme seuraavan stepin. Ehkä se toinen rundi on sellainen peikko niskassa. Jos haluaa voittaa (mestaruuden), siitä pitää päästä yli. Uskon sen olevan myös henkimaailman juttu.”

Taito ja nopeus eivät riitä

Opituiksi asioiksi Rantanen nostaa esimerkiksi fyysisen pelin merkityksen.

”Runkosarjassa pärjää taidolla ja nopeudella, mutta pudotuspeleissä väkisinkin peli menee fyysisemmäksi. Kun katsoo vaikka (hallitsevaa mestaria) Tampa Bayta, niin aika fyysisesti he pelaavat. Se on sitä pudotuspelikiekkoa, kun pelaa 6–7 kertaa samaa joukkuetta vastaan. Sama juttu kaikissa urheilulajeissa. Seuraava steppi löytyy fyysisyyden kautta, ja siihen pitää saada oikeat pelaajat.”

Viime kauden Coloradolla oli jälleen hyvät ainekset, mutta Vegas Golden Knights katkaisi tien.

”Vegas oli meitä parempi ja voitti fyysisyydessä. Pudotuspelikiekko on erilaista kuin runkosarjakiekko.”

Rantasen raamit sopivat pudotuspelikiekkoonkin. Hän on yli 190-senttinen ja liikkuu kokoisekseen hyvin. Vahva vääntäjä pääsee kiekon kanssa pois kulmista ja on vaarallinen vastustajan maalin edessä.

Onko siitä tullut henkistä painolastia, kun olet kuulunut Gabriel Landeskogin ja Nathan MacKinnonin kanssa johtaviin pelaajiin, mutta ette ole vielä päässeet toista kierrosta pidemmälle?

”Totta kai siitä tulee painolastia, koska olen isossa roolissa joukkueessa. Kärkipelaajien pitää liidata hommaa, mutta alemmistakin kentistä nousee esiin pelaajia, jotka nostavat tasoa keväällä ja joiden avulla voidaan voittaa Stanley Cup. Kärkipelaajat ovat kuitenkin ne, jotka liidaavat porukkaa. Meidän ketjulla on peiliin katsomisen paikka.

Donskoin lähtö kirpaisi

Yksi alempien ketjujen ratkaisijoista oli Joonas Donskoi, joka vietiin laajennusjoukkue Seattle Krakeniin. Kirpaisiko Donskoin lähtö?

”Kyllähän se kirpaisi. Ihan huippupelaaja ja iso menetys pelillisesti, mutta myös kaukalon ulkopuolella. Hän pelasi pari vuotta meillä, ja viihdyin tosi hyvin hänen kanssaan. Yksi suomalainen kun lähtee, niin onhan se kurja homma. Ei voi mitään. Se on bisnestä.”

Rantasen mielestä sarja ei ole paisunut liian suureksi.

”Nyt on ainakin tasaluku, kun on 16 joukkuetta idässä ja 16 lännessä. En usko, että hetkeen tulee uutta joukkuetta. En näe, että tuossa oli mitään ongelmaa.”

Kesäharjoittelut sujuivat samalla reseptillä kuin muutama edeltäväkin kesä, kun Rantanen teki nopeus-, kestävyys- ja voimaharjoitteita.

Toissa kevään koronatauon aikana Rantanen ihastutti sosiaalisessa mediassa metsurintaidoillaan ja käytti varmaotteisesti raivaussahaa. Kädentöitä riitti menneenäkin kesänä.

”Olen vähän autellut isää kesämökkityömaalla.”

Kovempi urakka on vasta alussa.

”Minulla on iso luotto GM:ään ja muihin, jotka kasaavat joukkueen. He pystyvät antamaan pelaajille mahdollisuuden pelata Stanley Cupista. Sitten on pelaajien aika tehdä tulosta.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos