Aleksi Heponiemi teki NHL-sopimuksen - NHL - Aamulehti

Ilves-kasvatti Aleksi Heponiemi, 20, teki NHL-sopimuksen Florida Panthersiin

Aleksi Heponiemi jäi puolivälierissä ilman tehoja. Menestykseen Kärpät tarvitsee myös nuorten lahjakkuuksiensa onnistumisia.

15.5.2019 19:26

Päättyneen Liiga-kauden Oulun Kärpissä pelannut Aleksi Heponiemi, 20, on solminut kolmivuotisen tulokassopimuksen NHL-seura Florida Panthersin kanssa. Heponiemi on Panthersin toisen kierroksen varaus vuodelta 2017.

– Olemme innoissamme päästyämme sopimukseen Aleksin kanssa. Hän on suunnattoman taitava, dynaaminen ja älykäs pelaaja, joka näkee pelin hyvin, Panthersin GM Dale Tallon sanoo seuran tiedotteessa.

– Hän on ollut huippupelaaja kaikilla tasoilla, ja johtaja voittavissa joukkueissa sekä juniori- että kansainvälisellä tasolla.

Pirkanmaalta kotoisin oleva Heponiemi on Ilveksen kasvatti. Hän siirtyi Ilveksen A- ja B-junioreissa viettämänsä kauden 2015–16 jälkeen Pohjois-Amerikkaan ja pelasi kaksi kautta Kanadan WHL-liigassa Swift Current Broncosin riveissä.

Ensimmäisellä WHL-kaudellaan Heponiemi palkittiin sarjan parhaana tulokkaana, ja jälkimmäinen kausi päättyi WHL:n mestaruuteen. Heponiemi oli mestaruuskaudella koko WHL:n kolmanneksi paras pistemies tehtyään 57 runkosarjaottelussa 118 (28+90) tehopistettä.

Päättyneellä kaudella Heponiemi debytoi Liigassa Kärppien riveissä, teki 50 runkosarjaottelussa 46 (16+30) tehopistettä ja voitti tulokkaiden pistepörssin. Liigan runkosarjan ylivoimaisesti voittaneessa oululaisjoukkueessa Heponiemi oli toiseksi paras pistemies. Kärppien kausi päättyi hopeasijalle HPK:n jälkeen.

Tammikuussa Heponiemi oli voittamassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Hän teki seitsemässä MM-turnausottelussa yhdeksän (3+6) tehopistettä. Niin ikään yhdeksän pistettä kerännyt Venäjän Grigori Denisenko vei virallisen pörssivoiton neljän maalinsa turvin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: