Aamulehti
Tampereella jo seitsemättä kertaa järjestettävä Pyynikki-ilmiö-tapahtumakokonaisuus on julkistanut ensi kesän esiintyjiään.
Stand up -koomikko Ismo Leikola aloittaa Pyynikki-ilmiö-tapahtuman maanantaina 3. heinäkuuta englanninkielisellä show’llaan Ismo in English. Tiistaina 4. heinäkuuta hän esiintyy Pyynikin kesäteatterissa kahdesti uusimmalla show’llaan Kesäillan spesiaali.
Pyynikki-ilmiössä sen alkuvuosina kaksi soolokeikkaa tehnyt Ismo Alanko palaa Pyynikin Kesäteatteriin torstaina 17. elokuuta esiintymään yhtyeensä kanssa.
Perjantaina 18. elokuuta stand up -koomikot Niko Kivelä, Ilari Johansson, Ali Jahangiri ja Köpi Kallio nousevat Pyynikin lavalle show’llaan Komediafestivaali On The Road.
Lauantaina 19. elokuuta Pyynikki-ilmiössä esiintyy ensimmäistä kertaa Diandra. Hänen akustinen konserttinsa koostuu rakastetuimmista suomalaisista lauluista ja kansainvälisistä klassikoista.
Sunnuntaina 20. elokuuta Pyynikki-ilmiö-tapahtumakokonaisuuden päättää Anna Eriksson, joka esiintyi Pyynikillä viimeksi vuonna 2021. Erikssonin ja pianisti Mikko Mäkisen Tikaritaivas-konsertti perustuu Erikssonin uran tunnetuimpiin lauluihin sekä taiteilijan tulkintoihin maailman klassikoista.
Mitä?
Pyynikki-ilmiön keikat
Maanantaina 3. heinäkuuta kello 19 Ismo Leikola: Ismo in English.
Tiistaina 4. heinäkuuta kello 15.30 ja 19 Ismo Leikola: Kesäillan spesiaali.
Torstaina 17. elokuuta kello 19 Ismo Alanko.
Perjantaina 18. elokuuta kello 19 Komediafestivaali On The Road.
Lauantaina 19. elokuuta kello 15 Diandra.
Sunnuntaina 20. elokuuta kello 20 Anna Eriksson: Tikaritaivas.