Suomen menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluva Nightwish julkaisee uutta musiikkia vuonna 2024. Tulevalla levyllä kuullaan 12 uutta kappaletta, ja luvassa on myös kolme musiikkivideota.
Samalla yhtye kertoo lopettavansa keikkailun ainakin joksikin aikaa.
”Kesäkuun 2023 keikkojen jälkeen tulemme ripustamaan live-konserttien osalta kannuksemme naulakkoon määrittelemättömäksi ajaksi, emmekä tule tekemään keikkoja seuraavaan albumiin liittyen”, yhtye kertoo tiedotteessa.
Yhtyeen mukaan syyt keikkataukoon ovat henkilökohtaisia, eikä niillä ole mitään tekemistä bändin jäsenten henkilökohtaisten projektien tai bändin nykyisen laulusolistin, Floor Jansenin, raskauden kanssa.
”Olemme edelleen toistemme parhaita ystäviä”, tiedotteessa sanotaan.
Nightwish viimeistelee tällä hetkellä tuoreimman Human :II: Nature -studioalbuminsa nimeä kantavaa maailmankiertuetta. Kiertuetta lykättiin alun perin koronapandemian vuoksi. Huhtikuussa 2020 ilmestynyt Human :II: Nature on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi.
Sinfonista metallia soittava Nightwish on myynyt maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoona levyä.
Hollantilainen sopraano Floor Jansen on yhtyeen kolmas laulusolisti. Nightwish erotti ensimmäisen laulusolistinsa Tarja Turusen avoimella kirjeellä maailmankiertueen päätteeksi lokakuussa 2005. Uudeksi solistiksi valittiin ruotsalainen Anette Olzon, joka jätti yhtyeen kesken maailmankiertueen syksyllä 2012.