Aamulehti
Huilisti Beatriz Macias on innoissaan. Hänen luomansa Tampereen huilufestivaali on löytänyt täksi vuodeksi uuden kotipesän. Kansainvälinen Tampere Flute Fest järjestetään viikonvaihteessa 14.–16. huhtikuuta pääosin Finlaysonin alueen tiloissa.
Pääareenana on Siperia-liikekeskuksen entinen Ziberia-ravintola, joka sulki ovensa runsas vuosi sitten. Tila on nyt tyhjillään. ”En tiedä, onko sillä paikalla nyt mitään nimeä. Mutta kun kuulija tulee sisään Siperian pääovista, ohjaamme kyllä perille tähän ja muihin tiloihin Finlayson alueella”, Macias lupaa.
Tampereen huilufestivaali pulpahti Maciaksen ideapankista hankalaan aikaan koronan iskiessä keväällä 2020. Silloin Tampere-talossa järjestetty festivaali reagoi nopeasti menemällä internetin kautta kuulijoiden luokse. ”Siihen tarkoitukseen Tampere-talo oli erinomainen paikka. Tekemämme verkkokonsertit olivat minun mielestäni laadullisesti huippuluokkaa. Uskon, että olimme tässä edelläkävijöitä koko maailmassa.”
Korona tyhjensi monia tiloja Siperian liikekeskuksessa. Nyt niitä voi käyttää vaikkapa musiikin tarpeisiin.
Nyt festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa normaaliolosuhteissa. Samalla kaupungin keskustasta löytyi luontevasti uusi ympäristö. ”Koska olemme uuden sukupolven festivaali, haluamme kokeilla uusia tiloja musiikille. Klassisen musiikin on tavoitettava uusia yleisöjä, joten emme voi pysyä koko ajan perinteisissä konserttitaloissa”, huilisti sanoo.
”Toiseksi minua kiehtoo Finlaysonin alueen tarina. James Finlayson oli kansainvälinen yrittäjä, joka tuli ulkomailta Tampereelle luomaan jotakin uutta ja laittamaan Tampereen polttopisteeseen omalla alallaan. Minulle se ajatus sovitettuna huilufestivaaliin on hyvin inspiroiva.”
Mikä?
Tampere Flute Fest
Järjestetään 14.–16. huhtikuuta.
Päätapahtumat Finlaysonin alueella.
Koko ohjelma osoitteessa: tampereflutefest.com/fi.
Huilun huippuja
Tampere Flute Fest on ollut alusta lähtien erilainen musiikkifestivaali. Vaikka ohjelmaan on kuulunut myös perinteisiä konsertteja, painopiste on ollut nuorten muusikoiden koulutuksessa. Mestarikurssien, työpajojen ja kilpailujen avulla festivaali on pyrkinyt antamaan nuorille huilisteille valmiuksia päästä sisälle työelämään.
Mestarikursseja ovat vetäneet niin suomalaiset huiput kuin kansainväliset tähdetkin. Vuosi sitten festivaalin kouluttajiin kuului nykyinen Berliinin filharmonikkojen soolohuilisti Sébastian Jacot. Tämän vuoden suurin tähti on Wienin filharmonikkojen huiluryhmään kuuluva Karin Bonelli.
”Karin kasvoi wieniläisessä huilistiperheessä ja on ensimmäinen naishuilisti Wienin filharmonikoissa. Hän on loistava soittaja, mutta myös uraauurtava kouluttaja ja pedagogi”, Macias sanoo. Bonelli esiintyy Tampereella samassa konsertissa espanjalaisen huilistin Elisabet Franchin kanssa sunnuntaina.
Wienin filharmonikkojen Karin Bonelli on Tampereen huilufestivaalin tunnetuin muusikko.
Finlaysonin alueella on useita tiloja festivaalin erilaisten tilaisuuksien tarpeisiin. Yksi sellainen on Galleria Himmelblau, jossa kuvataite kohtaa musiikin. ”Siellä esiintyy Dance Latino -konsertissa muiden muassa Grammy-ehdokkaana ollut Giovanni Pérez. Toisessa konsertissa Malla Vivolin soittaa uutta musiikkia.”
Konserttipuolen muita tapahtumia ovat esimerkiksi Annaleena Jämsän suomalaisen musiikin konsertti ja Robert Tobinin irlantilaisen musiikin kattaus.
Kotona Tampereella
Tampereella viitisen vuotta asunut Beatriz Macias on kotoisin Yhdysvalloista ja taustaltaan meksikolais-amerikkalainen. Hän on luonut uraa Euroopassa orkesterimuusikkona, vapaana artistina, laulajana ja opettajana. Suomeen hänet toi ensi kertaa sijaisuus Tampere Filharmoniassa. Siellä syntynyt ihmissuhde vakinaisti kodin Tampereelle.
Festivaaliajatuksen Macias sai aikoinaan koulutusidean kautta. ”Alussa tarkoituksena oli järjestää pari mestarikurssia ja katsoa, miten ne toimivat. Sitten tuumin, että miksi emme voisi samalla järjestää myös konsertteja ja jonkinlaisen kilpailunkin. Sitten meillä olikin yhtäkkiä käsissämme festivaali”, hän sanoo ja nauraa.
Beatriz Maciakselle tärkeää muusikkona on tukea nuoria ja avata rajoja.
Tämän vuoden tapahtumaan kuuluu 25 erilaista tilaisuutta konserteista elokuvaesityksiin. Teemana on varsin väljästi Mundo, Maailma. ”Se tulee osin siitä, että meille tulee muusikoita ympäri maailmaa. Toinen merkitys mundolle on se, että tällä festivaalilla musiikki ei tunne rajoja eikä syrji ketään kansallisuuden mukaan. Vain musiikki ja rakkaus huiluun merkitsevät.”
Festivaali pitää rajat avoimina myös musiikkityylien suhteen. ”Tyylejä on monia: latinalaisamerikkalaista musiikkia, modernia musiikkia, beatboxausta, suomalaista musiikkia, barokkia”, Macias luettelee.
Jatkoa mietitään
Beatriz Macias on rakentanut tämän vuoden festivaalia muiden töiden ohessa. Hän on hiljattain päättänyt kahdeksan kuukauden mittaisen jakson Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. Sitä ennen hän piipahti muutaman viikon ajaksi Islannin sinfoniaorkesterin ykköshuilistin pestiin. ”Jakso Kansallisoopperassa oli upea kokemus. Nyt katsellaan taas ympärille ja mietitään, mitä seuraavaksi. Olen myös laulaja, joten mahdollisuuksia on moneen musiikissa”, Macias pohtii.
Tampereen huilufestivaalillakin saattaa olla edessä muutoksia. Edessä voi vuoden päästä olla välivuosi tai supistettu tapahtuma Finlaysonin tiloissa. Yhteistyökuvioita saattaa syntyä myös Tampere Filharmonian ja tulevan uuden ylikapellimestarin Matthew Hallsin kanssa. ”Voisimme tehdä festivaalin joka toinen vuosi yhdessä orkesterin kanssa ja vaikkapa laajentaa kilpailua ja tuoda mukaan kamarimusiikkiakin.”