Aamulehti
Vuoden 2007 Ukrainan Euroviisu-kappaleen kansikuva muistuttaa erehdyttävän paljon Tampereen yliopiston rakennusta. Tuolloin Ukrainaa edusti drag-artisti Verka Serduchka, oikealta nimeltään Andriy Danylko, kappaleella Dancing Lasha Tumbai.
Kappaleen kansikuvan tausta on hyvin samannäköinen Tampereen yliopiston keskustakampuksella sijaitsevan opintoputken kanssa. Opintoputki on käytävä, joka yhdistää keskustakampuksen päärakennuksen ja Pinni B -rakennuksen toisiinsa.
Kansikuvaa ja opintoputkea vertaillessa esimerkiksi taustan pyöreät rakenteet ja siniset sävyt näyttävät yhteneväisiltä. Alla voit itse vertailla kuvia toisiinsa. Jos Spotify-upotus ei näy, kansikuvan voi katsoa tästä linkistä.
Onko mahdollista, että kansikuva olisi otettu Tampereen yliopiston tiloissa?
”Katsoimme kuvaa ja näyttäähän se erehdyttävästi opintoputkelta”, myöntää tila- ja kiinteistöpalveluiden johtaja Pertti Iso-Mustajärvi Tampereen yliopistosta. ”On myös täysin mahdollista, että kansikuvan tausta on sattumalta samanlainen.”
”Eihän se opintoputki ole mitenkään innovatiivinen, vaan ihan täysin vakiorakenteita käytetty. Samanlainen putki voi löytyä Ukrainastakin.”
Seinän ja lattian yhdyskohta on tosin hieman erilainen opintoputkessa ja kappaleen kansikuvassa, Iso-Mustajärvi huomauttaa. ”Sen takia sanoisin, että kaikesta huolimatta kuvaa ei ole otettu opintoputkessa.”
Mieleenpainuva Euroviisu-hetki
Verka Serduchka on jäänyt monien mieleen näyttävästä esityksestään ja tarttuvasta kappaleestaan Euroviisuissa. Kappaleella tulkittiin olevan Venäjään viittaava piiloviesti, sillä sanat ”lasha tumbai” kuulostavat samalta kuin ”Russia, goodbye” eli ”hyvästi, Venäjä”.
Dancing Lasha Tumbai sijoittui vuoden 2007 Euroviisuissa toiseksi. Euroviisut järjestettiin Helsingissä, sillä Suomen edustaja Lordi oli voittanut kilpailun aiempana vuonna kappaleella Hard Rock Hallelujah.
Aamulehti pyysi Verka Serduchkan edustajilta tietoa kuvauspaikasta, muttei saanut vastausta perjantaipäivän aikana.