Tampereella järjestetään niin poikkeuksellinen joulu­konsertti, että se tarvitsee sisältö­varoituksen – Poimi vinkit Pirkanmaan kiinnostavimpiin musiikki­elämyksiin

Poimi tästä 10 vinkkiä Pirkanmaan joulukonserteista. Luvassa on niin perinteistä kuin täysin epäkorrektia joulutunnelmaa.

Joulukonserteissa kuullaan tänä vuonna niin Pia Piltziä, Waltteri Torikkaa kuin Suvi Teräsniskaa.

25.11.2022 19:39 | Päivitetty 26.11.2022 11:23

1. Tämän joulun suurin

Tämän vuoden massiivisin joulukonsertti Tampereella lienee Suvi Teräsniskan Tämä maailma tarvitsee joulun, joka järjestetään Nokia-areenassa. Konsertti on samalla myös artistin uran suurin joulukonsertti. Teräsniska on jo vuosia tehnyt joulukiertueita, ja joululevyjäkin on julkaistu kolme. Hänestä on jo tullut yksi joulun äänistä.

Suvi Teräsniska: Tämä maailma tarvitsee joulun Nokia-areenassa 17. joulukuuta kello 19.

Suvi Teräsniska tuo joulutunnelman Nokia-areenaan.

2. Opiskelijat näyttävät osaamistaan

Tampereen ammattikorkeakoulu on järjestänyt jouluisia kirkkokonsertteja aiemminkin, mutta tämänvuotinen spektaakkeli saattaa olla kaikkien aikojen suurin. Mukana on yli 100 esiintyjää, kun lavalla nähdään Tamk Sinfonia, solisteja sekä Tamk Choral Company. Perinteistä ja uudempaa joulumusiikkia ovat esittämässä myös Kamarikuoro Näsi ja Teekkarikuoro. Kapellimestarina on Markus Yli-Jokipii. Konserttiin on vapaa pääsy.

Kaikkien aikojen joulukonsertti Tampereen tuomiokirkossa 30. marraskuuta kello 18.

3. Nopeasti joulun tunnelmaan

Nokialla kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa järjestetään todellisia matalan kynnyksen joulukonsertteja. Jouluiset pop up -joulukonsertit kestävät noin 20 minuuttia, ja niitä on luvassa joulukuussa viisi. Esiintymässä on muun muassa Kankaantaan koulun musiikkiluokkalaisia, Sari Lehtinen ja Keijo Rantanen, Waskivaarit ja Nokian Mieskuoro.

Pop up -joulukonsertteja Virrassa Nokialla 1.–15.12.

4. Uudet tulkinnat kevyistä jouluklassikoista

Komediateatteri luo jouluun ennemmin iloista kuin harrasta tunnelmaa, kun Christmas Jukebox tuo joulumielen taloon. Lavalla nähdään Tommi Soidinmäki ja vierailevana artistina Eeva Saarenpää. Luvassa on ainakin Jingle Bell’s Rock, Let It Snow, White Christmas ja Walking in the Air.

Christmas Jukeboxin esityksiä Tampereen Komediateatterissa 16. joulukuuta asti.

Komediateatterin lavalla nähdään Eeva Saarenpää ja Tommi Soidinmäki. Heitä säestää bändi, jossa soittavat Joona Lehto, Tapio Leppänen, Elina Kattilakoski ja Topias Lehtola.

5. Kauneimmilla joululauluilla juhlavuosi

Kauneimpien joululaulujen superpäivä on tänä vuonna sunnuntai 11. joulukuuta. Tuolloin yhden päivän aikana Pirkanmaalla järjestetään 57 Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta. Toiseksi suosituin päivä on sunnuntai 18. joulukuuta. Silloin tilaisuuksia laulaa on 29. Kauneimmilla joululauluilla on tänä vuonna juhlavuosi: niitä lauletaan 50. kertaa. Tapahtuma kerää vuosittain laulamaan noin miljoona suomalaista.

Korona varjosti joululaulutapahtumia viime vuonna vielä siinä määrin, että Aleksanterin kirkon Kauneimmissa joululauluissa oli näin tyhjää. Tänä vuonna odottavissa lienee useampia laulajia.

6. Näyttelijöiden tuttu perinne

Pitkät perinteet on myös Tampereen Teatterin näyttelijöiden joulukonsertilla. Se järjestetään tänä vuonna 38. kertaa. Konsertissa esiintyvät Tuija Vuolle, Pia Piltz, Elisa Piispanen, Elina Rintala, Annuska Hannula, Laura Ruusumaa, Iina Suomalainen, Kaisa Hela, Arttu Ratinen, Petrus Kähkönen, Samuli Pajunen, Markku Niemelä, Seppo Mäki, ja mukana ovat myös Anastasian lapsinäyttelijät Aada Dahlgren, Venla Dahlgren, Viola Käki, Eino Salonen ja Pontus Mäenpää. Konsertin juontaa Reino Bragge. Kolehti kerätään Ruokapankille tamperelaisten vähävaraisten auttamiseksi.

Näyttelijöiden joulukonsertti Aleksanterin kirkossa 4. joulukuuta kello 18.

Anastasia-musikaalin nimiroolista tutun Pia Piltzin laulusta saadaan nauttia myös Tampereen Teatterin näyttelijöiden joululaulukonsertissa.

7. Joulun epäkorrektein konsertti

Montako kertaa olet nähnyt joulukonsertin mainoksessa sisältövaroituksen, että konsertti sisältää alatyylistä kielenkäyttöä, sysimustaa huumoria ja rankkaa yhteiskunnallista satiiria siinä määrin, ettei sitä suositella perheen pienimmille? Pirkanmaan musiikkiopiston Kauheimmat joululaulut -konserttiin tällainen alustus sopii, sillä nyt luvassa ei ole herkkää joulun tunnelmaa vaan joulumusiikkia sieltä epäsovinnaisemmasta päästä. Lavalla nähdään Pirkanmaan musiikkiopiston laulusolistit, kolme bändiä ja PMO big band.

Pirkanmaan musiikkiopisto esittää: Kauheimmat joululaulut Tampereen G Livelabissa 10. joulukuuta kello 17 ja 21.

8. Kaihon Karavaanin ensimmäinen joulukiertue

Suomen eturivin artistit ovat tunnetusti ahkeria myös joululaulujen laulajina – niin tänäkin vuonna. Mukaan saadaan tänä vuonna uusikin tulokas, kun Kaihon Karavaani lähtee joulukiertueelle. Solisteina ovat Janna ja Jesse Kaikuranta, ja ohjelmistossa on joulumusiikin klassikoita svengiä unohtamatta.

Kaihon Karavaanin joulu: Janna & Jesse Kaikuranta Kalevan kirkossa 13. joulukuuta kello 19.

9. Joulun tunnelmaa ja hyvää tahtoa

Nokian kirkossa ajatukset ovat paitsi joulussa myös Ukrainan hätää kärsivissä ihmisissä. Ukrainan hyväksi järjestettävässä joulukonsertissa esiintyvät Tomi Markkola ja nokialaiset kuorot Nokian työväen mieskuoro, Pinsiön mieskuoro, Nokian mieskuoro, Nota Bene Nokia ja Gospelkuoro Sarastus.

Joulukonsertti Ukrainan hyväksi Nokian kirkossa 18. joulukuuta kello 18.

Tomi Markkola on yksi Ukrainan hyväksi järjestettävän joulukonsertin esiintyjistä.

10. Viimeiset hetket nauttia joulukonserteista

Jarkko Aholalla ja Waltteri Torikalla on kunnia päättää tämän vuoden joulukonserttisesonki. Rocktenoria ja oopperalaulajaa tosin ei tällä kertaa nähdä samalla lavalla, vaan kumpikin omissa konserteissaan. Tampereen-konsertti päättää Aholan Taivas korkealla -joulukiertueen, ja Kangasalan-konsertti on niinikään Torikan joulukiertueen viimeinen. Tästä on hyvä aloittaa joulu.

Jarkko Ahola: Taivas korkealla Tampereen tuomiokirkossa 22. joulukuuta kello 19 ja Waltteri Torikka: Oi jouluyö Kangasalan kirkossa 22. joulukuuta kello 19.

Waltteri Torikan joulukiertue päättyy Kangasalan kirkossa järjestettävään konserttiin.

Lue lisää: 389 tilaisuutta nauttia joulumusiikista – Kaikki Pirkanmaan joulukonsertit ja yhteislaulutilaisuudet löytyvät tästä jutusta

Oikaisu 26.11.2022 kello 11.23: Waltteri Torikan konsertti on Kangasalan kirkossa, ei Pirkkalan kirkossa, kuten tekstissä ja kuvatekstissä aiemmin väitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut