Rauhallista puhehetkeä Pate Mustajärven kanssa ei ole vielä tullut, kertoo Costello Hautamäki

Popeda esiintyi viikonloppuna Eurassa ja Lahdessa, seuraavaksi vuorossa ovat keikat Sotkamossa ja Lahdessa.

Näin hyvä meno oli Popedalla kesällä Teivon raviradalla. Viikonloppuna bändillä oli ”hektinen meno” Euran urheilutalolla ja Lahden messuhallissa.

13.11. 12:55 | Päivitetty 13.11. 15:09

Aamulehti

Popedan kitaristi ja biisintekijä Costello Hautamäki ei vielä tänä viikonloppuna ehtinyt puhua solisti Pate Mustajärven kanssa bändin jatkosta.

Mustajärvi ilmoitti tiistaina lopettavansa yli 40 vuotta kestäneen Popedan solistin uransa syksyllä 2023. Hautamäki haluaisi jatkaa Popedan taivalta. ”Sillä täytyy kuitenkin olla Pate Mustajärven siunaus. Ilman hänen lupaansa en tee mitään”, Hautamäki totesi Aamulehdelle ja sanoi aikovansa jutella asiasta Paten kanssa joko tänä tai ensi viikonloppuna. Puheet jäivät vielä odottamaan.

”Oli niin hektistä tuossa viikonloppuna, ettei ollut sellaista rauhallista hetkeä puhua”, Hautamäki kertoo Aamulehdelle sunnuntaiaamuna.

Perjantaina Popeda esiintyi Euran urheilutalolla Suuressa Pikkujoulushowssa täydelle salille. Lauantaina bändillä oli vuorossa XXL Mössö – Suomirokki-pikkujoulut Lahden Messuhallissa.

Ensi perjantaina Popeda esiintyy Sotkamossa ja lauantaina Oulussa. Hautamäki aikoo puhua Paten kanssa näiden keikkojen yhteydessä.

”Siellä luulisi olevan sitten jo vähän rauhallisempaa. Aihehan on tärkeä Suomenmaassa.”

Onko tsemppiviestin tulva jatkunut?

”Kyllä niitä tulee ihan koko ajan. Nyt on ruvennut poppareiltakin tuleen. Sehän on kivaa. Näkee, että kyllä se on tärkeä juttu Suomessa tämmöinen bändi”, Hautamäki sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut