Tampere Filharmonian uuden kapellimestarin kyvyistä kertoo se, että Tampereella oltiin valmiita kiinnittämään hänet yhden näytön perusteella

Tampere Filharmonian johtoon valittu Matthew Halls liikkuu vaivattomasti barokista nykymusiikkiin ja oopperaan, joten hänestä voi odottaa Tampereelle paljon iloa erilaisissa yhteyksissä, kirjoittaa toimittaja Harri Hautala.

20.9. 11:15

Aamulehti

Matthew Hallsin nimitystä Tampere Filharmonian ylikapellimestariksi voi pitää yllätyksenä, mutta oikeastaan kenestä tahansa valituksi tulleesta olisi voinut sanoa samaa. Selvää ennakkosuosikkia Santtu-Matias Rouvalin paikalle ei ollut, puhumattakaan siitä, että paikalle olisi yritetty löytää Rouvalin musiikillisilla kommunikointitaidoilla varustettua muusikkoa. Rouvaleita on maailmassa vain yksi.

On hauska yhteensattuma, että Britanniasta näyttää tulleen suomalaisten orkestereiden pelastusrengas. Ensin Radion sinfoniaorkesteri valitsi ylikapellimestarikseen Cambridgessa koulutetun Nicholas Collonin, nyt Tampere Filharmonia kutsui taiteelliseksi johtajakseen Oxfordin yliopistossa musiikkioppinsa saaneen Hallsin.

Suomessa varmaan moni kysyy, eikö kapellimestareistaan maailmanlaajuisesti tunnetusta Suomesta enää löydy omia lahjakkuuksia. Vastaus: kyllä löytyy, mutta ehkä liiankin hyviä. Parhaat suomalaiset nuoret kyvyt vain viedään suoraan maailmalle huippuorkestereihin, tuoreimpina esimerkkeinä Klaus Mäkelä ja Tarmo Peltokoski.

Jokainen ylikapellimestarikiinnitys on riskialtis, sillä vasta säännöllinen yhteistyö paljastaa, miten soittajisto ja johtaja sopivat toisilleen. Paljon Matthew Hallsin kyvyistä tietysti kertoo se, että Tampereella oltiin valmiita kiinnittämään hänet yhden näytön perusteella. Ensivaikutelma on orkesterin ja kapellinmestarin suhteessa tärkeä, sillä muusikot näkevät yleensä jo harjoitusten muutaman ensiminuutin aikana, onko edessä osaaja.

Turvallista on sekin, ettei Halls ole kapellimestariuransa suhteellisesta lyhyydestä huolimatta mikään aloittelija, vaan jo pitkän soittajauran tehnyt ja laajasti sivistynyt muusikko. Hän tuonee orkesteriin tuoretta otetta, jossa kuuluu kokemuksen ääni. Halls myös liikkuu musiikillisesti vaivattomasti barokista nykymusiikkiin ja oopperaan, joten hänestä voi odottaa Tampereelle paljon iloa erilaisissa yhteyksissä.

Tiistain tiedotustilaisuudessa hän paljasti myös ”rohkean” nuoruutensa tiskijukkana ja Iron Maiden -fanina!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut