Nyt Hakametsään kokoontuvat Suomi-rockin jättiläiset: ”Sattui olemaan bändeillä vapaata”

Mukana ei ole kuitenkaan yhtään naispuolista päätähteä. ”Se on valitettavaa”, toteaa Tampere soin järjestäjiin kuuluva Riki Huhtala. Yleisöä tapahtuma kiinnostaa jopa viime vuotta enemmän.

Hakametsän jäähallin parkkipaikka muuttuu taas keikkapaikaksi Tampere soi -tapahtumassa. Vuosi sitten elokuun lopulla kuvatussa arkistokuvassa yleisö nautti Tampere soi -tapahtumasta mukavassa säässä.

25.8. 14:20 | Päivitetty 26.8. 11:34

Aamulehti

Tampere soi -tapahtuma kokoaa lauantaina esiintymään monta suomalaista musiikkielämän kiintotähteä. Mukana yhden päivän mittaisessa tapahtumassa ovat esimerkiksi Eppu Normaali, Popeda, Kolmas nainen, Klamydia, Ismo Alanko ja Miljoonasade.

Tapahtuman järjestävän RH Entertainmentin toimitusjohtaja Riki Huhtala, miten saitte niin monta Suomi-rockin jättiläistä samana päivänä festareille?

”Sattui olemaan bändeillä vapaata. Kesähän on lopuillaan ja muutamia festareita enää jäljellä. Ei ollut enää festivaaliruuhkaa.”

Mitä muutoksia tapahtumaan on tehty viime vuoteen verrattuna?

”Tänä vuonna tapahtuma siirtyy isommalle parkkipaikalle toiselle puolelle, koska asiakkaita on tulossa enemmän kuin viime vuonna. Jäähallin vessat ovat nyt käytössä kaikille asiakkaille.”

Vieläkö lippuja on saatavilla?

”On saatavilla. Yhdeksäntuhatta lipua on jo myyty.”

Millaiset terveiset lähetät yleisölle?

”Kärsivällisyyttä, kun tulossa on iso massa paikalle. Toivomme, että varaatte aikaa ja tulette ajoissa. Olemme myös järjestäneet ennakkorannekkeenvaihdon toimistollamme Laukontori 10:ssä kello 15–19 perjantaina. Myös kaverin rannekkeen saa lipulla lunastettua.”

Miten tapahtumaan kannattaa saapua?

”Mielellään Kalevan sisäänkäynnistä. Jos tulee henkilöautolla, parkkipaikkoja on rajallisesti Kissanmaan puolella. Toivomme kuitenkin, että paikalle tultaisiin julkisilla liikennevälineillä. Ratikkakin tulee Kalevaan.”

Kenen keikkaa itse odotat eniten?

”En osaa sanoa. Minulla ei ole ketään yksittäistä suosikkia. Olen nähnyt kaikki useasti.”

Pitkällä esiintyjälistallanne näyttäisi ainakin äkkivilkaisulla olevan mukana vain yksi naispuolinen bändin jäsen eikä esimerkiksi yhtään naispuolista päätähteä. Mistä tämä johtuu?

”Se on valitettavaa. Ei ollut saatavilla ketään, kun ohjelmaa tehtiin. En ole koonnut itse ohjelmaa, mutta se ei ollut tarkoituksellista. Tuohon kohti sopivaa päätähteä ei ollut vapaana. Pitää miettiä vetovoimaa ja kokonaisuutta, mikä sopii.”

Mikä?

Tampere soi

Kaupunkifestivaali Tampereen Hakametsässä jäähallin parkkipaikalla lauantaina 27.8.2022.

Esiintyjinä: Kello 13.00 Kolmas nainen, 14.00 Stig, 14.45 Portion boys, 15.45 Martti Servo ja Napander, 16.30 Ismo Alanko, 17.30 Miljoonasade, 18.30 Klamydia, 19.30 Eppu Normaali, 21.00 The Baseballs, 22.00 Jonne Aaron ja 23.00 Popeda.

Lue lisää: Jättimäinen kuvagalleria: Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tampere Soi kajahti käyntiin Hakametsässä – Jäähallin parkkipaikalla juhlittiin kesäisissä asuissa ja tunnelmissa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut