Justin Bieberin Suomen-keikan kohtalo huolestuttaa faneja – Keikkajärjestäjä: Tämänhetkisen tiedon mukaan konsertti toteutuu

Bieber ilmoitti laittavansa maailmankiertueensa tauolle sairauden vuoksi vain tunteja ennen suunniteltua konserttiaan Kanadan Torontossa. Pari vuotta sitten tähti ilmoitti sairastavansa borrelioosia.

Justin Bieber esiintyi Helsingissä vuonna 2016.

12.6. 14:11

Poptähti Justin Bieberin Suomen-keikan kohtalo elokuussa on vielä tällä hetkellä avoin. Bieberin konsertin järjestävän All Things Liven markkinointijohtaja Jyri Heikkinen sanoo, että tämänhetkisen tiedon mukaan keikka on toteutumassa.

”Mitään tietoa peruutuksesta ei ole tullut”, hän sanoo.

Bieberin on tarkoitus esiintyä Helsingin Kaisaniemessä 9. elokuuta.

Toisaalta sairauden takia keikka voidaan peruuttaa pikaisestikin. Bieber esimerkiksi ilmoitti laittavansa maailmankiertueensa tauolle sairauden vuoksi vain tunteja ennen suunniteltua konserttiaan Kanadan Torontossa. Poptähti ei myöskään ole antanut aika-arviota paluustaan esiintymislavoille.

Heikkisen mukaan Amerikan-keikkojen peruuntuminen ei vielä vaikuta kiertueenjärjestelyihin Euroopassa. Euroopan-keikkojen peruminen sen sijaan todennäköisesti muuttaisi ainakin aikatauluja myös täällä.

Heikkinen toivoo lipun ostaneilta kärsivällisyyttä.

”Ilmoitamme muuttuneesta tilanteesta heti, jos sellainen tieto tulee”, hän sanoo.

Jos konsertti peruttaisiin, lipputoimistot ovat suoraan yhteydessä yhteystietonsa jättäneisiin asiakkaisiin.

Bieberin uskollisimmille faneille tilanne on hermoja raastava, sillä tähden maailmankiertuetta on lykätty jo kolme kertaa. Kaksi ensimmäistä lykkäystä johtuivat koronapandemiasta, tällä kertaa syynä on siis sairaus. Bieber kertoi Instagram-videolla sairastavansa Ramsay Huntin oireyhtymää, joka aiheuttaa pahimmillaan kasvolihasten halvaantumisen.

"Kuten näette, en voi räpyttää toista silmääni. En liioin voi hymyillä toisella puolella kasvoista, sierainkaan ei liiku", Bieber havainnollistaa asiaa videolla.

Bieber kertoo tekevänsä kasvolihasharjoituksia kuntoutuakseen.

Bieber on aiemminkin kertonut julkisesti sairauksistaan. Pari vuotta sitten hän ilmoitti Instagramissa sairastuneensa borrelioosiin ja mononukleoosiin eli pusutautiin.

Viestissään Bieber sanoi tuolloin, että vaikka monet ihmiset haukkuvat hänen ulkomuotoaan ja epäilevät hänen käyttävän huumeita, tosiasiassa syy on hänen sairastamissaan taudeissa.

”Minulla on hiljattain diagnosoitu borrelioosi eikä ainoastaan se, vaan myös vakava mononukleoosi”, Bieber kirjoittaa. ”Nämä ovat vaikuttaneet ihooni, aivotoimintaani, energiaani ja terveyteeni kokonaisuudessaan.”

Borrelioosi voi aiheuttaa kasvolihaksissa osin samanlaisia oireita kuin Ramsey Huntin oireyhtymäkin.

Ramsay Huntin oireyhtymä on harvinainen viruksen aiheuttama kasvohalvaus. Siinä kasvojen ero lihasryhmien tahdonalaiset liikkeet ovat heikentyneet. On näyttöä siitä, että vyöruusu voi aiheuttaa kasvohalvauksen.

Häiriötilassa lihakset toimivat yleensä tuolloin toispuoleisesti: otsa ei kurtistu, kulmakarvaa ei voi nostaa, silmä ei sulkeudu kunnolla eikä nenää saa nyrpistettyä. Myöskään suu ei käänny hymyyn eikä suipistu ja alahuuli kääntyy hieman hampaita päin.

Kasvohermon toimintahäiriö voi aiheuttaa myös makuaistiongelmia, kyynelten valumista, syljenerityksen vähenemistä sekä särkyä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut