Tampereen kitarafestivaalia johtava Otto Tolonen luo harvinaista uraa maailmalla: ”Matkustan kerran viikossa joko Osloon tai johonkin konserttiin”

Espoosta lähtöisin oleva kitaraprofessori Otto Tolonen sai johdettavakseen Tampere Guitar Festivalin erikoisessa tilanteessa, kun kaksi edellistä tapahtumaa jouduttiin perumaan ja siirtämään osin verkkoon. Nyt musiikki soi taas elävänä yleisölle.

Otto Tolonen sai viime vuonna vastuulleen Tampereen kitarafestivaalin taiteellisen johtajan tehtävät. Tällä viikolla kuullaan, mitä hän on keksinyt ensimmäiselle festivaalilleen.

6.6. 19:00

Aamulehti

Täysi-ikäiseksi varttunut Tampereen kitarafestivaali loikkaa otelaudalla askelen uuteen suuntaan uuden taiteellisen johtajan Otto Tolosen tahdissa. Festivaalin perustaja Tomi Tolvanen siirtyi viime vuonna taustalle toiminnanjohtajaksi.

Vähän yli nelikymppinen Tolonen on klassisen kitaran eturivin muusikkoja ja opettajia Suomessa. Hän on tehnyt historiaa olemalla ensimmäinen suomalainen klassisen kitaran professori. Hänellä on parhaillaan professuurit kahdessa musiikkikorkeakoulussa, Oslossa ja Lyypekissä. Tolonen aloitti Norjassa vuonna 2018, Saksassa vuonna 2019.

Kuka?

Otto Tolonen

Espoossa vuonna 1980 syntynyt kitaristi ja kitaransoiton opettaja.

Opiskeli Espoon musiikkiopistossa Andrzej Wilkusin johdolla ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa Timo Korhosen ja Jukka Savijoen johdolla. Musiikin maisteri 2008.

Nimitettiin kitaraprofessoriksi Norjan valtiolliseen musiikkikorkeakouluun vuonna 2018 ja Lyypekin musiikkikorkeakouluun vuonna 2019.

Tampereen kitarafestivaalin taiteellinen johtaja. Hänen suunnittelemansa ensimmäinen festivaali järjestetään kesäkuussa 2022.

”Kiirettä pitää, mutta olen aika järjestelmällinen aikataulujen suhteen. Korona-aikana opetus oli aika paljon Zoomissa. Nyt, kun normaali opetus on taas alkanut, matkustan kerran viikossa joko Osloon tai johonkin konserttiin. Tukikohta on Lyypekissä, jossa minulla on täysi professuuri, Oslossa on puolikas virka”, Tolonen kertoo.

Jos haluaa vakinaisen professorin viran, suomalaisen kitaristin on lähdettävä ulkomaille, koska Sibelius-Akatemiaan ei ole saatu kitaransoiton professuuria. ”Sellaisesta on joskus ollut puhetta, mutta se vaatisi jonkun ajamaan asiaa aktiivisesti. Suomessa on kuitenkin kitarassa korkea taso ja paljon hienoja soittajia.”

Uusia kasvoja

Espoosta lähtöisin oleva Otto Tolonen sai johdettavakseen Tampere Guitar Festivalin erikoisessa tilanteessa, kun kaksi edellistä tapahtumaa jouduttiin käytännössä peruuttamaan ja siirtämään osin verkkoon. Tilanne on kuitenkin helpottanut sen verran, että festivaali järjestetään nyt 8.–11. kesäkuuta lähes normaaleissa olosuhteissa.

”Tullessani festivaalin johtoon matkassa oli pandemian takia monta mutkaa ja pöydällä monia vaihtoehtoja. Sitten helmi–maaliskuussa alkoi näyttää siltä, että festivaalin pystyy järjestämään kesällä normaalisti. Ainoa myönnytys oli se, että festivaali on tällä kertaa tavanomaisia vuosia suppeampi”, Tolonen sanoo.

Mitä ja missä?

Tampereen kitarafestivaali

Ajankohta: 6.–11.6.

Ema Kapor. Ke 8.6. klo 19 Pyynikkisali, Tampereen konservatorio. Säveltäjät: Scarlatti, Bach, Brouwer.

Andrzej Wilkus ja Otto Tolonen. To 9.6. klo 19 Pyynikkisali. Carcassi, Villa-Lobos, Koskelin ym.

Göran Fröst ja Jacob Kellermann. Pe 10.6. klo 19 Pyynikkisali. Britten, Schubert, Alfven ym.

Jukka Orma: Argentiinan Pusta. Pe 10.6. klo 21 G Livelab.

Pasquale Vitale. La 11.6. klo 14 Pyynikkisali. Moreno-Torroba, Castelnuovo-Tedesco, Ponce.

Carlo Marchione. La 11.6. klo 19 Pyynikkisali. Rebay, Telemann, Schubert ym.

Uusi johtaja, uudet taiteilijat. Tolonen tuo festivaalilleen muutamia sellaisia muusikoita, jotka eivät aikaisemmin ole Tampereella esiintyneet.

”Ulkomaiset pääesiintyjät ovat italialainen Carlo Marchione ja ruotsalainen Jacob Kellermann. Heistä kokeneempi Marchione on tehnyt kovan uran opettajana ja soittajana. Kellermann taas on nuoremman ikäpolven taiteilija, joka tekee tosi nousukiitoista uraa. Hän on hieno soittaja myös siinä mielessä, että hän tekee tosi paljon myös kamarimusiikkia. Tampereellakin hän esiintyy yhdessä alttoviulisti Göran Fröstin kanssa.”

Festivaali antaa näytön paikkoja myös nuorille taiteilijoille. ”Heitä ovat tänä vuonna Ema Capor Serbiasta ja Pasquale Vitale Italiasta. Vitale voitti Tampereen kitarakilpailun viime vuonna.” Tänä vuonna kilpailua ei ole ohjelmassa lainkaan.

Oppilas kohtaa opettajan

Otto Tolonen esiintyy tänä vuonna Tampereen kitarafestivaalilla itsekin, mutta korostaa, ettei aio jatkossa ottaa esiintyjänä roolia. Tolosen konserttiin liittyy hänen oman musiikillisen historiansa kannalta merkittävä kohtaaminen, sillä hän jakaa keikan ensimmäisen opettajansa Andrzej Wilkusin kanssa.

”Andrzej soittaa muun muassa Heitor Villa-Lobosin kaksitoista etydiä. Minä taas soitan ranskalaista ja espanjalaista 1900-luvun musiikkia sekä Olli Koskelinin uuden teoksen. Kantaesitin Ollin Then when A-go -kappaleen toissa viikolla Zagrebissa, joten teos kuullaan nyt ensi kertaa Suomessa.”

Wilkus on ollut Toloselle esikuva paitsi soittajana myös opettajana. ”Muistan sen hienon esimerkin, jonka hän antoi soittamalla itse jokaisella tunnilla. Kun aloitin kitaransoiton hänen opissaan Espoon musiikkiopistossa 1990-luvun alussa, oli tärkeää nähdä opettaja, joka oli myös kansainvälisen tason soittaja. Itselleni oli siten heti alusta lähtien selvää, että jos lähtee soittamaan kitaraa ammatikseen, tämä on se työnjako.”

Sähköä sekaan

Omassa opetustyössään Otto Tolonen on tuonut perinteisen klassisen kitaran opetukseen nykyajan tekniikoita.

”Jos ajattelee musiikkikenttää jonnekin kymmenen vuoden päähän, opetuksessa on hyvä ottaa huomioon, miten esimerkiksi digitalisaatio vaikuttaa klassisen kitaran kehitykseen. Olen hyödyntänyt omassa opetuksessani myös efektejä, jossa kitaraa vahvistetaan ja miten vaikkapa loop-pedaalia voi hyödyntää. Sähkökitaristithan ovat tehneet sitä vuosikymmeniä, mutta nykyisin luupperia käytetään yhä enemmän myös klassisella puolella.”

Modernin ohjelmiston uusia suuntauksia Tolonen kohtaa toisinaan myös omissa konserteissaan. ”Soitin itse muutama päivä sitten Koblenzissa teoksen, jossa säveltäjä on käyttänyt juuri luupperia.”

Sitä varsinaista sähkökitaraakin kuullaan Tampereella, kun Jukka Orma tuo sähköisen Argentiinan Pusta -projektinsa G Livelabin konserttiin osana kitarafestivaalia.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut