Veera Kauppi taitaa tekstit ja tilannekomiikan

Tässä olen hyvä: MM-tason salibandypelaaja unelmoi myös viihdeohjelman juontamisesta.

Veera Kauppi taitaa tekstit ja tilannekomiikan

Sporttinen Veera Kauppi on ennen harrastanut muun muassa partiota salibandyn ja jalkapallon lisäksi. Hän kertoo, että äidin ”potkut pyllylle” saivat hänet tajuamaan, että hän on hyvä myös kirjoittamisessa.

Tiia TurunenMoro

Hyväntuulinen Kooveen salibandypelaaja Veera Kauppi on saavuttanut alle 19-vuotiaiden MM-hopeaa vuosina 2014 ja 2016. Naisten maajoukkueessa MM-hopeaa on tullut vuosina 2015 ja 2017. Lisäksi hän on voittanut jalkapallossa SM-hopean. Veera kertoo tavoitteekseen voittaa salibandyn MM-kultaa sekä tulla maailman parhaimmaksi naispelaajaksi.

Missä olet hyvä urheilun lisäksi?

–Olen hyvä tuottamaan tekstiä. Sen lisäksi vahvuuksiani ovat tilannekomiikka ja hauskat jutut. Yksi unelmani olisi olla yhdysvaltalaisen koomikon Ellen DeGeneresin talk shown kaltaisen viihdeohjelman juontaja. Jos en olisi urheilija, olisin luultavasti näyttämöllä, sillä minua kiinnostaa kauheasti luova tekeminen. Sitten, kun olen lopettanut urheilu-uran, olen toivottavasti siellä televisiossa.

Miten huomasit olevasi hyvä tässä?

–Itse asiassa äiti ja isä olivat varmaan ensimmäiset, jotka huomasivat. Heidän avullaan minulle selkeni mahdollinen urapolku viestintään liittyen. Opiskelin Sammon keskuslukiossa urheilulinjalla, ja äiti yritti saada minua jo silloin valitsemaan lukion viestinnän kursseja. Ne olisivatkin varmasti olleet tosi mielenkiintoisia.

Mitä olet joutunut tekemään, jotta olet hyvä?

–Nyt olen alkanut seuraamaan uutisia ja lukemaan kirjoja mahdollisimman paljon. Tykkään siitä, että on laaja sanavarasto. Nykypäivänä kaikki, mitä somessa on, kiehtoo. Pitää vain pitää silmät ja korvat auki. Musta tuntuu, että sillä saa jo aika paljon apuja ja kehittyy.

Miten olet kehittynyt ja mikä on ollut vaikeinta?

–Kirjoitin meidän joukkueelle peleistä raportteja, kun olin loukkaantuneena viime kaudella. Se, että on tehnyt tekstejä muiden nähtäväksi on kehittänyt. Vaikeinta oli, että tajusin olevani hyvä kirjoittamisessa. En ole antanut itselleni aikaa ajatella asioita.

Miten taitosi näkyy arjessa?

–Se näkyy etenkin sosiaalisessa mediassa, sillä ylläpidän jouk­kueemme Instagram-tiliä ja päivitän sinne tapahtumia. Tällä hetkellä hyvästä kirjoitustaidosta on apua myös, kun kirjoitan esseitä avoimen yliopiston kursseille.

Tämä on vahvuutesi, mutta missä sitten olet huono?

–Tähän on helpompi vastata! Olen huono kokkaamisessa. Vähän pakottamalla joudun tekemään sitä, sillä en kauheasti tykkää ruuan­laitosta.

–Olen myös huono olemaan spontaani, sillä minulle on tärkeää, että kaikki pitää olla aina suunniteltua. Sitten jos tulee joku yllättävä juttu nopeasti, niin tulee sellainen olo, että en kykene.

Kirjoittaja opiskelee Sammon keskuslukion viestintälinjalla.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio