Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tamperelaisnuorten sovellus auttaa löytämään ikkunoille pesijän ja koiralle ulkoiluttajan – Arkea helpottava Vazan on kerännyt kuukaudessa jo tuhat rekisteröitynyttä käyttäjää

22-vuotiaat tamperelaiset Matias Järvinen ja Ville Turunen lanseerasivat uuden Vazan-nimisen puhelinsovelluksen. Kuukauden käytössä ollut sovellus on kerännyt jo tuhat rekisteröitynyttä käyttäjää. Ohjelma toimii alustana arkiavun pyytämiselle ja tarjoamiselle. Apua saa pientä korvausta vastaan. –Sovelluksen avulla kuka vain voi esimerkiksi etsiä lähistöltään apua ikkunoiden pesemiseen, ruuan laittamiseen tai koiran ulkoiluttamiseen. Hinnan saa määritellä itse, toimitusjohtaja Matias Järvinen kertoo. Siivous- ja ruuanlaittoavusta pyydetään yleensä noin 5–15 euroa. Järvinen on itse käyttänyt sovellusta muun muassa pyöränsä kunnostamiseen. Vazan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Turunen taas on ostanut sovelluksen kautta apua leivontaan ja siivoukseen. Kotiruoka innoitti Idea sovelluksen kehittämiseen lähti vuosi sitten käytännön tarpeesta. Järvinen ja Turunen olivat kävelemässä kotiin einesmaksalaatikot kauppakassissa, kun he haistoivat rappukäytävässä naapurin oven takaa leijailevan herkullisen kotiruuan tuoksun. –Eineksiin kyllästyneinä ajattelimme, että lähistöltä varmasti löytyisi joku, joka voisi valmistaa meille kotiruokaa pientä korvausta vastaan, Turunen sanoo. –Emme kuitenkaan kehdanneet käydä kysymässä eikä ollut olemassa sovellusta, josta kotiruokaa olisi voinut etsiä. Näin ajatus sovelluksesta syntyi. Arjen helpottamisen lisäksi Turunen ja Järvinen toivovat uuden sovelluksen lisäävän yhteisöllisyyttä. –Monet suomalaiset ovat juroja eivätkä tunne naapureitaan, Järvinen sanoo. –Sovelluksen avulla ihmiset voivat tutustua lähistöllä asuviin ihmisiin ja oppia heiltä uutta. Lataa kokeiluversio Tällä hetkellä Vazanista on käytössä ilmainen kokeiluversio, jonka voi ladata App Storesta tai Google Play Storesta. Sovellus toimii älypuhelimella tai tabletilla. Syksyyn mennessä kaksikon on tarkoitus julkaista ohjelman virallinen ja osittain maksullinen versio. Sitä ennen he kehittävät sovellusta käyttäjäpalautteen perusteella. Nyt sovellus on käytössä pääsääntöisesti Tampereella. Lataa sovellus puhelimellesi App Storesta tai Google Play Storesta. Rekisteröidy käyttäjäksi. Selaa tarjontaa listalta tai kartasta. Jos et löydä etsimääsi, voit julkaista omia myynti- ja pyyntöilmoituksia. Kun etsimäsi apu tai avuntarve löytyy, aloita yhteydenpito. Maksu suoritetaan sovelluksen kokeiluversiossa käyttäjien kesken sovitulla tavalla. Viralliseen versioon tulee sovelluksen sisäinen mobiilimaksujärjestelmä.