Moro

Tampereen soutukeskuksen parkkipaikalla hämmästellään pysäköinnin valvontamaksujen määrää – Poliisiautoonkin iskettiin parkkisakko

Luvattoman pysäköinnin takia valvonta alkoi toukokuussa.

Jukka Manninen, Aamulehti
Tampereen soutukeskuksen parkkipaikalla hämmästellään pysäköinnin valvontamaksujen määrää – Poliisiautoonkin iskettiin parkkisakko

Soutukeskuksen parkkipaikalla ei ollut ruuhkaa arkipäivänä. Pysäköinninvalvonta on työmatkapysäköintiin.

Jukka ManninenMoro

Tampereen Soutukeskuksen parkkipaikalla Hatanpäällä on hämmästelty innokkaasti kirjoitettuja pysäköinnin valvontamaksuja viime viikkoina. Perjantaina satamapäällikkö Matti Joelle soitti poliisi, joka kertoi poliisiautoon laitetusta maksulapusta virkatehtävän aikana. Aluetta valvoo yksityinen yritys.

– Kaikkea sitä on tullut nähtyä, mutta tällaista ei vielä koskaan. Meidän satamatoimiston kunnostustöissä olleeseen ajoneuvoonkin oli ilmestynyt pysäköintisakko, Matti Joki ihmettelee.

Joki kertoo, että rannassa on viran­omaispaikka.

Satamatoimiston väki taas oli töissä Viikinsaaressa.

Pakkorako valvoa

Soutukeskus on Takon soutajien käytössä, ja pysäköintijärjestelyitä hoitaa Tampereen soutukeskuksen tukisäätiö. Pysäköinti on sallittua vain luvan saaneille ja muutamille vieraspaikoille. Pysäköinnin kausimaksu on hinnaston mukaan 300 euroa touko-syyskuulta. Soutupaviljonkia myös vuokrataan.

Takon soutajien puheenjohtaja Timo Pitkänen hämmästelee poliisin saamaa sakkoa.

– Q-parkin kanssa kun puhuttiin, niin oli tieto, ettei viranomaisten autoihin lappuja laiteta. En tiedä, mitä näissä tapauksissa on käynyt.

Pitkänen epäilee, että ainakaan satamatoimiston autoa ei ole tunnistettu. Soutajien ja keskuksen vuokraustoiminnan kannalta pysäköinninvalvonta on ollut pakko ottaa käyttöön.

–Hatanpään alueella toimivien yritysten väki alkoi täyttää parkkipaikat eivätkä meidän ihmiset enää mahtuneet pysäköimään. Valvontaa on nyt, jotta tilanne selkeytyy, Pitkänen sanoo.

Q-park vastaa

Q-parkin toimitusjohtaja

– Kun viranomaisen virka-auto on selkeästi merkitty, ei valvontamaksua kirjoiteta.  Pysäköintioikeudet alueelle myöntää Takon Soutajat. Me emme voi ottaa kantaa, millä perusteella ja kenelle lupia myönnetään. Me valvomme, onko pysäköintioikeutta alueelle vai ei. Jos satamatoimiston väelle on myönnetty pysäköintioikeuksia, tulisi siitä olla meillä tieto. Kun on alihankkija kyseessä, me emme voi tietää, että he ovat satamassa töissä.

Juha Sirelius lupaa selvittää asiaa. Puhelin soi pian.

– 17.6. on annettu pysäköinnin valvontamaksu poliisin siviiliautolle. Maksu on mitätöity poliisilta tulleen pyynnön jälkeen. 29.6. on alueelle kirjoitettu vain yksi valvontamaksu. Autossa on ollut traileri kiinni eikä mitään tunnuksia tai lupia.

Entä veneenlasku?

Moron lukijalta tuli samaan Soutukeskuksen uudistuneeseen pysäköintiin liittyvä viesti:

”Piti laskea vene Hatanpään soutukeskuksen rampilta. Enpä laskenutkaan, koska kaikki paikoitusalueet on laitettu yksityisen parkkifirman valvontaan ja niistä on tullut luvanvaraisia.

Etsin, enkä yhtään luvallista paikkaa Hatanpään alueelta löytänyt.

Onkohan tässä nyt mitään järkeä? Myös satasia maksavan laituripaikan varanneet joutuvat tavaroineen ja virveleineen turvautumaan vaihtoehtoiseen kulkumuotoon ja monelle voi yllätyksenä tulla, että veneen lähistölle ei enää pääse autolla, tai pääsee, mutta se pitää viedä takaisin kotiin, jos päiväksi veneilemään aikoo.”

Tuntuu siltä, että tämäkin pysäköintitarve vaatisi paikalla jonkinlaisen ratkaisun.


Kommentit (13)

  • POLIISI AUTO

    Oli siviiliauto ilman poliisin tunnuksia ikkunassakasn ei ollut poliisin merkkiä. Mahdotonta tietää.

  • Nimetön

    Miksi sinne on otettu yksityinen sopimusrikkomaksujen kerääjä?
    Aivan yhtä hyvin niitä maksulappuja voisi kirjoitella vaikka soutukeskuksen omat työntekijät, jolloin rahat tulisivat soutukeskuksen tilille.
    Nyt ne rahat menee täysin ulkopuolisen firman omistajalle.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio