Urheilullista

Moron urheilullista: Pyrintö iski hurjat löylyt matkalla mestaruuteen

Ami Seppälä
Moron urheilullista: Pyrintö iski hurjat löylyt matkalla mestaruuteen

Pyrinnön joukkueen kapteeni Oskari Tolonen pääsi korisukan leikkauspuuhiin mestaruuden kunniaksi.

Koripallo

Pyrinnön 14-vuotiaat pojat järjestivät sunnuntaina aika monen asiantuntijan yllättäneen näytöksen SM-lopputurnauksessa Kisakalliossa. Tampereen junnut pääsivät puremaan kultamitalia ja leikkaamaan korisukkaa monen vuoden tauon jälkeen, sillä edellisen kerran Pyrinnön C-pojat juhlivat SM-kultaa keväällä 2012.

Välierässä sunnuntaiaamuna Pyrinnön nuoret miehet löylyttivät yhtä ennakkosuosikeista, Salon Vilpasta, karkaamalla toisella puoliajalla 86–55-voittoon. Loppuottelussa vastaan asettui se toinen turnauksen ennakkosuosikki, Tapiolan Honka.

Pyrinnön puolustus oli alusta asti rautaa ja huikealla itseluottamuksella pelanneet tamperelaiset karkasivat varsin nopeasti jo mukavan tuntuiseen 43–25-puoliaikajohtoon. Kun kolmannen jakson alkuun johto vaan kasvoi kasvamistaan, alkoi finaali muodostua jopa tylsäksi Pyrinnön ylivoiman vuoksi. Loppulukemat 84–49 kertovat pelistä kaiken oleellisen.

– Itse olen kyllä nähnyt joukkueen mahdollisuudet syksystä asti ja tuolloin jo totesin Tallink-turnauksen kilpasarjan voiton jälkeen jossain some-päivityksessä, että tämä oli vasta alkusoittoa, naureskeli kultajoukkueen päävalmentaja Santeri Liljeberg.

Todellakin, vielä viime syksynä Pyrintö ei saanut kutsua 12 parhaaksi arvioidun joukkueen turnaukseen.

– Meillä on fyysisyyttä, kokoa ja taitavia poikia. Kun myös asenne harjoitteluun on ollut kiitettävä, en minä ole kauhean yllättynyt, jos nyt en meitä ennakkosuosikkina pitänytkään, Liljeberg pohti.

Tie mestaruuteen ei ollut kuitenkaan pelkkää liitoa. Kisakallion lopputurnauksen jatkolohkossa tamperelaiset kaatoivat perjantai-iltana Turun NMKY:n 93–80, mutta kun Honka pöllytti Pyrinnön poikia lauantaiaamuna peräti 93–51, jäi välieriin pääsy illan selvästä EBT-voitosta huolimatta TuNMKY:n ja Hongan välisen pelin varaan.

Honka vei huikean jännittävän kamppailun nimiinsä luvuin 62–61 ja näin portti jatkoon oli auki Pyrinnölle. Tiukan paikan jälkeen pyrintöläiset ottivat urakan omiin käsiin, ja olivat sekä välierässä että finaalissa erittäin vakuuttavia.

C-poikien ryhmä on Pyrinnön suurin käsittäen peräti 60 junioria. Koko valmennusryhmä ansaitsee hatunnoston loistavasta työstä kauden aikana.

Ami Seppälä
Pyrintö nappasi kaulaansa C-poikien kultamitalit kaatamalla finaaliottelussa Tapiolan Hongan murskaavin luvuin 84–49.

Pyrintö nappasi kaulaansa C-poikien kultamitalit kaatamalla finaaliottelussa Tapiolan Hongan murskaavin luvuin 84–49.

Myös Pyrinnön 14-vuotiaat tytöt selvittivät tiensä komeasti aina välieriin asti. Seuran tyttöpuolen kovasta tasosta kertoo se, että Pyrintö oli tänä keväänä SM-sarjojen välierissä kaikissa ikäluokissa.

Päävalmentaja Jukka Etu-Seppälän johtamana Pyrinnön C-tytöt pelasivat nousujohteisen kauden ja tavoittelivat Kisakalliossa tosissaan finaalipaikkaa. Lopulta mestaruuden voittanut Espoo Basket Team kaatoi tamperelaiset kuitenkin välierissä niukasti kahdella pisteellä luvuin 67–65.

Pronssiottelussa Pyrintö ei löytänyt enää eväitä Helmi Basketin paikkapuolustuksen murtamiseen ja joutui taipumaan numeroin 65–88. Hieno kausi yhtä kaikki myös tytöiltä.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio