Salibandy

Pirkkain naisten edustus kävi ykkösdivarin kevätkauden avauksessaan vierailulla pukin ja Santa´s Unitedin luona. Ensin pirkkalalaisten valmennus sai hyviä neuvoja itse joulupukilta illan otteluun ja pelaajat pääsivät nauttimaan hieman eksoottisemmista kyydeistä huskyjen ja porojen vetäminä.

Itse peli oli Pirkkain naisilta kaksi erää varsin mallikasta salibandya. Viimeiseen erään taisi hyvänolon tunne hieman jo hiipiä puseroon, kun muutama huolimattomuusvirhe meinasi tehdä vierailusta tuloksellisesti tasaisemman kuin se todellisuudessa oli. Lopulta Pirkat nappasi pisteet matkaansa lukemin 9–5.

Ottelun tehokkaimpana hääräsi runkosarjan pistepörssiäkin johtava Jessika Lindroos (3+1). Voitollaan Pirkat kipusi pykälän verran lähemmäksi kärkijoukkue Pelicansia ja on nyt divarin neljäntenä.

Mikko Kivioja
Seuraavaksi Pirkkain naiset palaavat kotikentälleen ja kohtaavat lauantaina 13.1. Hämeenlinnan Steelersin. Taistelu sarjapisteistä alkaa Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen parketilla kello 16.

Seuraavaksi Pirkkain naiset palaavat kotikentälleen ja kohtaavat lauantaina 13.1. Hämeenlinnan Steelersin. Taistelu sarjapisteistä alkaa Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen parketilla kello 16.

Viikon salibandykierros

A-poikien SM-sarja: Koovee-Indians 5-4, M-Team-SPV 2-8, Oilers-TPS 5-4, Steelers-Koovee 7-3, OLS-EräViikingit 11-3, Indians-Happee 9-8 ja., Classic-Rangers 5-6 ja.

Sarjatilanne: SPV 18, Koovee 18, Oilers 17, Classic 17, EräViikingit 15, Steelers 15, M-Team 14, OLS 13, TPS 12, Happee 11, Indians 10, Rangers 9

A-tyttöjen SM-sarja: Northern Stars-Koovee 4-5, TPS-Steelers 2-3, EräViikingit-LaSB/RSS Panthers 6-5, SSRA-FBC Loisto 5-7, Pelicans SB-Classic 5-4 rl., SSRA-TPS 13-1, LaSB/RSS Panthers-Classic 5-1, FBC Loisto-Koovee 6-7 ja., EräViikingit-Pelicans SB 3-7

Sarjatilanne: FBC Loisto 18, Pelicans SB 17, Classic 14, SSRA 14, Northern Stars 13, Steelers 12, EräViikingit 11, Koovee 10, LaSB/RSS Panthers 5, TPS 4

B-poikien SM-sarja: Oilers NG-SPV 6-4, Classic-Oilers NG 6-12, OLS-TPS 5-6, SPV-OLS 9-6, TPS-Classic 4-2

Sarjatilanne: Oilers NG 21, Koovee 20, TPS 20, SCU 17, SPV 16, Nokian Krp 14, Classic 14, NST/Voima 13, Happee 12, OLS 12, FoSu 7, Josba 5

B-tyttöjen SM-sarja: PSS-EräViikingit 7-4, EräViikingit-Koovee 10-3, Koovee-PSS 5-10

Sarjatilanne: FBC Loisto 16, Pirkat 16, PSS 15, EräViikingit 15, SSRA 10, Koovee 8, SBS Wirmo 8, Blue Fox 3, Steelers 2, RSS Panthers/LaSB 2

C1-poikien SM-sarja: Karhut-O2-Jyväskylä 4-3 ja., SB Heinola-GrIFK 11-8, Oilers NG-Steelers 12-5, Koovee-TPS 5-10, Nokian KrP-Tiikerit 8-6, EräViikingit-ÅIF 12-5

Sarjatilanne: EräViikingit 21, Steelers 20, ÅIF 19, O2-Jyväskylä 18, Oilers NG 18, GrIFK 15, Nokian Krp 15, TPS 13, SB Heinola 10, Tiikerit 9, Koovee 7, Karhut 5

C-tyttöjen SM-sarja: O2-Jyväskylä-SBS Wirmo 1-3, Steelers-TPS 0-4, OLS-O2-Jyväskylä 5-1, SBS Wirmo-Steelers 3-1, TPS-OLS 7-7

Sarjatilanne: SBS Wirmo 20, PSS 18, SB-Pro 14, EräViikingit 14, Northern Stars 13, Steelers 9, OLS 8, Classic 7, TPS 7, O2-Jyväskylä 0

Naisten ykkösdivari: Santa´s United-Pirkat 5-9, Hatsina-KaPa-65 2-1 rl., Pelicans SB-Sheriffs 6-4, Santa´s United-FBC Loisto 5-6, Hatsina-Sheriffs 3-2, Pelicans SB-KaPa-65 7-0

Sarjatilanne: Pelicans SB 21, SB Vantaa 16, FBC Loisto 16, Pirkat 16, Steelers 15, HuKu 12, Hatsina 2, Blue Fox 10, Santa´s United 8, KaPa-65 8, Sheriffs 0

Miesten kakkosdivari, lohko 4: Blasters-RSS Panthers 4-6, KrP Akatemia-KyPo 9-5, Happee Steamers-Classic II 8-7, Steelers II-Ilves 6-7

Sarjatilanne: Pirkat 16, RSS Panthers 13, SR 13, KrP Akatemia 10, KyPo 10, Happee Steamers 10, Steelers II 10, Classic II 10, Ilves 8, Blasters 4


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio