Jalkapallo

Viime kauden päätteeksi Neloseen pudonneen PJK:n otteet ovat olleet tänä keväänä sen verran vakuuttavia, ettei valtavista sopeutumisvaikeuksista voida ainakaan puhua. Pelatun kuuden ottelun saldona Klubilla on nyt viisi voittoa, yksi tasapeli, 20 tehtyä maalia, kolme kaappia omiin ja sarjan ykköspaikka.

Tuorein koitos joukkueella oli kotikentällä Pirkkalassa, kun Pelikassit sai tuta Klubin vireen loppulukemin 6–1 (2–0). Siivikkalan miesten murskajaisia johti hattutempullaan Juuso Kurppa, kaksi maalia vieraiden verkkoon upotti Omar Soli ja yhden osuman latasi Timi Litmanen.

– Numerot pääsivät repeämään toisella jaksolla, kun kaverilta loppui jalka ja pistettiin paikoista aika hyvin sisään. Oma pää on pidetty tällä kaudella varsin puhtaana, kommentoi Klubin vastuuvalmentaja Veli Saarela.

– Ihan sopiva opiskeluvuosi olla Nelosessa tämä kausi, varsinkin kun rosteri on jälleen niin kapea. Saadaan harjoitella perusasioita, pallonhallintaa ja maalintekoa.

Aivan Klubin kintereillä ovat ACE sekä Tampere United/2, jotka ottivat toisistaan mittaa viime keskiviikkona Kaukajärvellä. Tällä kertaa Tampereen teekkareiden maalijyvä oli TamU:n pelureita paremmalla mallilla voittoluvuin 3–1.

ACE on nyt sarjan kakkosena samoissa pisteissä kuin PJK, tosin kaksi ottelua Pirkkalan miehiä enemmän pelanneena, ja TamU/2 kärkkyy kolmosena kolmen pisteen päässä kärkikaksikosta. Nelosen voittaja ja toiseksi sijoittunut joukkue nousevat kaudelle 2019 Kolmoseen.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio