Moron kolumni: Onni se on joka pelaa eikä napit

Heikki Salo

Jos lapsuudessa joululoma tuntui ikuisuudelta, niin tänä päivänä kymmenen vuotta tuntuu hujahtavan tänä päivänä. Ainoa asia joka pysyy, on kaverin kaipuu.

Wikipediassa aika määritellään olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaksi näennäisesti peruuttamattomaksi etenemiseksi menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta.

Tunnen monia ihmisiä, jotka elävät nykyhetkeä menneisyyteen päin. He ikään kuin imevät lapasta, jonka peukalo on jo syöty. Mutta parempi sekin kuin nuolaista potkurin jalasta pakkaspäivänä.

Ajan perusyksikkö on kuulemma sekunti. Ei pidä paikkaansa. Ajan perusyksikkö on ikävä.

Tähtitieteen puolesta aamu alkaa auringon kurkistaessa taivaanrannan takaa, ja yö siitä, kun se humpsahtaa naapurin autokatoksen taakse takapihalla.

Suomalaisessa kulttuurissa vuorokausi vaihtuu keskiyöllä, mutta se on vain sopimuskysymys. Juutalaisessa ja islamilaisessa kulttuurissa vuorokausi alkaa auringon laskusta. Tunnen semmoisiakin ihmisiä joiden vuorokausi alkaa siitä kun ne muistaa taas rakastaa.

Schwarzschildin madonreikä on aika-avaruudessa oleva tunneli, joka mahdollistaa liikkumisen valoa nopeammin paikasta toiseen. Sitä kautta voi liikkua ajassa eteenpäin ja taaksepäin. Reiän on keksinyt .Albert Einstein

Sillä liikkumisen taidon oppii kuulemma heti sen jälkeen kun on oppinut tavaamaan reiän nimen. Tavalliset hemmot eivät sitä opi eikä tarvitsekaan oppia. Heille on varattu karvalakkimallin madonreikiä tarpeeksi Kalevankankaalle.

Viisastelemalla ei haltsaa pakinaa loppuun asti, eikä taivaassa naida, vaan ajassa. Siksi tässä vaiheessa kirjoitusta siirryn nyt saunomiseen.

Sauna on syntymän ja kuoleman paikka. Siellä on ollut tapana syntyä ja siellä on vainajat pesty viimeiselle matkalle. Suomessa on ollut tapana notkua saunassa pääosin myös näiden kohtalonhetkien välinen aika.

Ihmiselämän koko kuvaa määrittelee parhaiten lapsuudessani kuulemani tarina romanihenkilöstä ja valkolaisäijänkäppyräisestä saunassa. Isäntäpirulainen alkoi ilkeyksissään puhallella henkilöä selkään kuumilla lauteilla. Hai, täällä on paikka paikoin löylyä, tokaisi vieras.

Jos et rakkaudesta paljon tiedä, mutta haluaisit oppia, niin nyt siitä on tehty video. Sitä voit katsella Suomen saunaseuran nettivivuilla www.sauna.fi. Se on tehty liettualaisen vihdonnan opettajan ohjeiden mukaan. Opettajan nimi on tietenkin Rimas Kavaliuskas. Sen nimi on Kuinka vihtoa kaveria. Kyynel tule silmään kun sitä katsoo. Onni se on joka pelaa eikä napit. Siinä teille Moron lukijoille carpe diemiä Pispalan rinteeltä. Minä lähden nyt saunaan.

Heikki Salo

Kirjoittaja on Pispalan miehiä, armoitettu verbaalinero ja sanoittaja.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet