Kaupunkilaiset äänestivät Tampereen kuoroille sopivia kappaleita – keskustan kapakoissa laulu raikaa keskiviikkona 7. kesäkuuta

Kuorokierroksen avajaiskappaleiden äänestys on päättynyt. Voittajien joukosta löytyy tuttuja lauluja.

Kuorokierrokselle odotetaan tänä vuonna ainakin 13 kuoroa. Kuvassa Tuula-täti, valtuuston kuoro ja hanuristi Pentti Jokinen vuonna 2016.

Moro, Ratina

Tampereella pääsee keskiviikkona 7. kesäkuuta taas kuuntelemaan kuorojen laulantaa maksutta kuorokierroksen merkeissä. Moron lukijat pääsivät äänestämään tapahtuman avajaiskappaleita.

Kuorokierros alkaa yhteislaulutilaisuudella Ratinan Olympia-aukion portailla kello 18.30, ja sen jälkeen noin kello 19 kuorot kiertävät Tampereen keskustassa paikallisissa ravintoloissa kahviloissa ja liiketiloissa kello 23:een saakka. Sateella aloitustilaisuus järjestetään Ratinan kauppakeskuksen sisällä.

Avajaisissa lauletaan ainakin kolme kärkisijoille sijoittunutta kappaletta.

Tiatoo

Avajaiskappeleiden äänestystulokset

1. J. Sibelius: Finlandia (29 %)

2. G. Linsén: Kesäpäivä Kangasalla (26 %)

3. K. Chydenius: Kalliolle kukkulalle (23 %)

4. F. Pacius: Suomen laulu (15 %)

5. P.J.Hannikainen: Kevätlaulu (Terve pohjolan maa) (5 %)

6. C. Bellman: Reinin viiniä (2 %)

Pirkanmaan kuorokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Susanna Ihanusta äänestystulos ei yllätä.

”Nämä ovat ihmisille tuttuja kappaleita ja onhan Finlandia kuoron esittämänä aina hieno”, Ihanus sanoo.

Äänestäjien kesken arvotaan kymmenen 25 euron kesäpassia uuteen Purkutaidetalo Pinni 47:ään, joka on auki vain tämän kesän. Voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostitse.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut