Nuoret yrittäjät avaavat kahvilat Tampereella kulttuuritalolla ja Naistenlahdessa – Pursiseura toivoi taukopaikkaa sataman tuntumaan

Tampereen katukuvassa näkyy vuosittain uusia yrityksiä, jotka ovat opiskelijoiden perustamia. Moni uusista yrityksistä aloittaa toimintansa kesäkuun alussa. Katso lista Proakatemian opiskelijoiden tämän vuoden yrityksistä jutun lopusta.

Rosa Salminen ja Saura Pohjonen ovat Keskustorin laidalla sijaitsevan Laikun kahvilan uudet yrittäjät.

| Päivitetty

Moro, Kulttuuritalo Laikku

Proakatemian opiskelijoiden yritykset näkyvät taas kesällä Tampereen katukuvassa. Muun muassa Pikku Brasiliassa Hämeenkadun varrella, Cafe Seilassa Näsijärven rannassa ja Finlayson Roof Walkilla Finlaysonilla pääsee vierailemaan paikan päällä.

Myös Laikun kahvilassa Keskustorin laidalla pääsee pian taas kahvittelemaan tauon jälkeen. Paikassa aloittaa Proakatemiasta pian valmistuva yrittäjäkaksikko 8. kesäkuuta.

Saura Pohjonen ja Rosa Salminen ovat Laikun kahvilan uudet yrittäjät. Lisäksi he ovat intohimoisia brunssin järjestäjiä. Viikonloppubrunsseja onkin kesän aikana luvassa muun toiminnan ohella.

Lue lisää: Käytä kesällä nuorten yrittäjien palveluita Tampereella

Suunnitelmissa yrittäjillä on pitää muun muassa arkilounaita ja kahvilapalveluita sekä tehdä kulttuuritalon kokoustiloja varten kokouspaketteja, joihin voi tilata esimerkiksi suolaista piirakkaa, täytettyjä leipiä tai lounasta. ”Lisäksi kuunnellaan tietysti asiakkaiden toiveita”, Pohjonen sanoo.

Toimintaa läpi vuoden

Pohjonen ja Salminen ovat kahden vuoden ajan pitäneet pop up -kahvilaa Rauhaniemessä hiihtolomakaudella, ja nyt liiketoiminta laajentuu ympäri vuoden auki olevaan Laikun kahvilaan. Kahvila toimii noin sata vuotta vanhassa talossa, joka on alun perin rakennettu kirjastoksi.

Pohjonen ja Salminen tutustuivat muutamia vuosia sitten Proakatemiassa, kun he päätyivät samaan tiimiin opiskellessaan yrittäjyyttä ja tiimin johtamista. Nyt tradenomiopinnot ovat jo loppusuoralla, mutta yritystoimintaa on tarkoitus jatkaa myös opintojen jälkeen.

”Haluamme laajentaa liiketoimintaa tulevaisuudessa useampaan eri toimipisteeseen. Se on meidän tavoitteemme”, Pohjonen kertoo.

Ennen kahvilan avaamista on jo tehty paljon töitä tarjousten tekemisestä liike- ja markkinointisuunnitelman tekoon sekä yhteistyökumppaneiden etsimiseen.

Varsinainen avajaispäivä Laikun kahvilassa on 8. kesäkuuta, mutta sitä ennen kahvila sai varaslähdön toimintaan Museoiden yö -tapahtumassa 20. toukokuuta.

Enemmän vapautta

Kahvilatyö on ollut Salmisen haave jo lapsuuden leikeistä lähtien. Tulevaisuudessa hän haluaisi kuitenkin keskittyä enemmän toiminnan hallinnolliseen puoleen.

”Iän myötä on tullut tärkeäksi se, että yrittäjyydessä saa enemmän omaa vapautta ja tehdä omanlaisia päätöksiä”, Salminen sanoo.

Myös Pohjonen haaveilee tulevaisuudessa voivansa ulkoistaa itsensä kahvilatyöstä yrityksen hallinnolliseen puoleen. ”Vaikka tykkäänkin kahvilatyöstä, olisi kiinnostavaa pystyä laajentamaan toimintaa”, Pohjonen sanoo.

Saura Pohjonen ja Rosa Salminen kertovat, että avajaispäiville on suunnitteilla esimerkiksi kahvitarjouksia.

Naistenlahteen uusi kahvila

Toinen kesällä aukeavista yrityksistä on Cafe Seila. Naistenlahdessa aukeava yritys avaa ovensa 3. kesäkuuta, ja luvassa on kahvilapalveluiden lisäksi myös elävää musiikkia.

Cafe Seila syntyi alun perin Tampereen Pursiseuran toiveesta saada satamaan myös kahvila. Uudet yrittäjät tarttuivat toimeen, ja pian paikalle saapuu konttirakennus, johon kahvila aukeaa.

Cafe Seilan yrittäjät ottivat tuotekuvia Tampereella Naistenlahteen tulevan yrityksen läheisyydessä. Yritys aukeaa 3. kesäkuuta. Kuvassa Petra Kokko (vas.), Annaliina Jokinen, Milja Salo ja Kari-Mikko Karjalainen.

Kohti unelmayritystä

Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemian yksikön tutkintovastaava Hanna Saraketo kertoo, että jo opintojen ensimmäisen puolen vuoden aikana opiskelijat jaetaan noin 20 henkilön tiimeihin, ja tiimit perustavat tiimiyritykset.

”Samalla opiskellaan myös tiiminjohtamista ja käytännön asioita, kuten työvuorojen tekoa ja palkanmaksua”, Saraketo kertoo.

Yritykset toimivat koko opintojen ajan ja usein niiden jälkeenkin. Sarakedon mukaan joskus voidaan toimia myös niin, että ensin tehdään tiimiyrityksessä monenlaisia kokeiluja ja kerätään rahaa unelmayritystä varten, joka perustetaan vasta myöhemmin.

Tavoitteena on, että yritysten toiminta jatkuisi myös opintojen jälkeen.

Proakatemiaan otetaan vuosittain 40 opiskelijaa suomenkieliseen ja 40 opiskelijaa englanninkieliseen tutkinto-ohjelmaan.

Tiatoo

Proakatemian opiskelijoiden yritystoimintaa kesällä 2023

Kaaos Projects tekee kotisivuja pienille yrityksille.

Kipinä Tales -kirja tukee lasten yrittäjyyskasvatusta.

Kipinä Wood on puinen tarkkuusheittopeli.

Scrunchies tekee jämäkankaista hiusdonitseja

Armo design on eettinen vaatemerkki ja tekee töitä nostaakseen alikehittyneiden maiden käsityöläisten tuotteita kansainvälisesti.

Revo-Set tarjoaa energia-alan yrityksille aurinkopaneelien asennuksia.

Masterwork asennus tarjoaa kesällä energia-alan yrityksille aurinkopaneelien asennuksia ja myöhemmin myös muita asennuspalveluita.

Pikku Brasilia, entinen Coffeli, myy jäätelön kaltaista terveellistä raikasta välipalaa Hämeenpuistossa. Liiketoiminnassa on kyse brasilialaisesta palvelukokemuksesta, ei niinkään itse tuotteesta

Be a pro:n tavoitteena on tehdä frisbeegolfin oppimisesta mahdollisimman yksinkertaista. Yritys tarjoaa viihdyttävää ja informatiivista frisbeegolfaiheista sisältöä sosiaalisen median kanavissa ja järjestää aiheeseen liittyviä tapahtumia.

Cafe Seila on kesäkahvila Näsijärven rannalla.

Toiveuni.fi on verkossa toimiva sänkykauppa, jossa tuotteiden alkuperä on suuressa roolissa näkyvillä.

Mon Trésor tarjoaa luksuspiknikkejä sekä yksittäisille kuluttajille että yrityksille esimerkiksi virkistyspäivien aktiviteettina.

Kuplapallo.fi järjestää jalkapallopelejä erilaisille ryhmille. Pelit pelataan suuri ilmalla täytettävä kupla päällä, jolloin vastustajaa voi huoletta taklata.

Tokatassu on kiertotaloudellinen lemmikkitarvikkeiden verkkokauppa.

Pro-Asunnot tarjoaa apua asuntosijoittamisen aloittamiseen sekä tukea kokeneemmillekin sijoittajille.

Finlayson Roof Walk tarjoaa kattokävelykierroksia Finlaysonilla.

Oikaisu 30.5. kello 15.20: Aiemmin jutussa kerrottiin virheellisesti kahvila Pikku-Brasilian sijainniksi Hämeenpuisto, kun se todellisuudessa sijaitsee osoitteessa Hämeenkatu 13 C.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut