Moro, Kissanmaa
Kissanmaalla 74-vuotta vanhalla työväentalolla on torstaina 11.toukokuuta juotu kaupantekokahvit. Omistaja vaihtuu virallisesti kesäkuussa, ja toimintaa jatkavat uudet yrittäjät Maria Haapaniemi ja Miina Kivelä Juhlatalo Tapiola oy:stä.
Haapaniemi ja Kivelä ovat opiskelleet samaan aikaan Proakatemiassa ja pitäneet aiemmin yhteistä kesäkahvilaa Tampereen keskustassa.
Ajatus yhteisestä yrityksestä pyöri mielessä vuosien ajan, kunnes Kivelä sai idean juhlatalosta eräissä ristiäisissä. Sitten vastaan tuli sopiva tila, Tapiolan työväentalo.
”Alun perin huomasin tilan Aamulehden paperisesta asuntoliitteestä. Laitoin heti Marialle kuvan siitä ja viisi minuuttia myöhemmin meillä oli jo näyttö sovittuna”, Kivelä kertoo.
Alkuperäiset omistajat
Vuonna 1949 rakennettu Tapiola-Uudenkylän työväentalo Tampereen Kissanmaalla on perustamisestaan asti ollut samoilla omistajilla, mutta nyt luvassa on pieniä uudistuksia vanhaa kunnioittaen.
Helmikuussa myyntiin tulleesta 600 neliöisestä työväentalosta oli useita kiinnostuneita ostajaehdokkaita.
”Me olimme kuitenkin ainoita, jotka tahtoivat jatkaa toimintaa entisellään ja tarjota tiloja jatkossakin yhdistyksille, harrasteryhmille ja juhlien järjestäjille vuokrattavaksi”, uudet yrittäjät kommentoivat tiedotteessa.
Työväen talon entiset omistajat toivottavat uusille yrittäjille menestystä. Uusien omistajien valintaan vaikutti se, että tulevaisuudessa toiminta Tapiolassa jatkuu samoin kuin tähänkin asti, Pekka Järvinen ja Pertti Keihänen Tapiolan nykyisestä hallituksesta kertovat tiedotteessa.
Uusien omistajien myötä tilalle on luvassa pintaremonttia, kalustehankintoja sekä julkisivun kunnostusta jo tämän vuoden aikana.
Vanhat ja uudet omistajat Tapiolassa sopimassa omistajanvaihdokseen liittyvistä asioista.
“Tapiola on monelle Tamperelaiselle tuttu tanssi- ja hääpaikkana. Haluaisimme uudistuneen ilmeen ja erityisesti kahviotilan remontin myötä löytää myös lisää kokousasiakkaita sekä pienempien perhejuhlien viettäjiä”, uudet omistajat kertovat ja aikovat järjestää kesällä muutamia avoimien ovien päiviä mahdollisia uusia asiakkaita varten.
Uudet yrittäjät toivovat myös yhteistyötä muiden paikallisten yritysten kanssa erityisesti juhlien ja tapahtumien järjestämisessä.