Tampereen ratikkakahvila viedään maanantaiyönä Parkanoon – vanhan vaunun tulevaisuus ratkesi yllättävästi

Tampereen ja Parkanon kaupungit sopivat viime viikolla vanhan ratikan luovuttamisesta Parkanoon.

Kahvilaratikan siirtämiseen valmistauduttiin Tampereen Keskustorilla myöhään sunnuntai-iltana 7. toukokuuta.

| Päivitetty

Moro, Keskustori

Tampereen Keskustorin tarpeettomaksi jäänyt ratikkakahvila häviää torilta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ratikka kuljetetaan uuteen sijaintipaikkaansa Parkanon kaupunkiin.

Tampereen kaupunki ja Parkanon kaupunki sopivat viime viikolla vanhan ratikan luovuttamisesta Parkanoon. Päätös sinetöitiin torstaina iltapäivällä.

Parkanossa ratikka menee yrittäjävetoisen käyttöön. Todennäköisesti siinä toimii kesäisin esimerkiksi kahvila, jäätelökioski ja Parkanon kaupungin matkailuinfo.

Pois kisojen alta

Tampere sai vanhan ratikan Keskustorille Helsingistä vuonna 2019 juhlistamaan Tampereen raitiotien rakentamista. Ratikassa ehti olla kaksi kahvilayrittäjää, joista myös toinen nosti kädet pystyyn muun muassa hiljaisen liikepaikan ja kovien ylläpitokulujen takia.

Sen jälkeen ratikalle alettiin etsiä uutta käyttöä. Kiirettä aiheuttivat 12. toukokuuta alkavat jääkiekon MM-kisat, joita ennen ratikka haluttiin pois tieltä. Kahvilan kontti ja terassi palvelevat kisojen aikana kisavieraita, mutta itse ratikka viedään pois.

Lue lisää: Tampereen Keskustorin murheenkryyni eli Ratikkakahvila voi mennä metallikierrätykseen – Moron tietojen mukaan romutus on lähellä

Turku ei huolinut

Moro kysyi jo talvella Turun pormestarilta, josko ratikka kelpaisi ”viestikapulana” Turkuun, joka suunnittelee raitiotieliikenteen palauttamista. Tampereen kaupunginhallitus tarjosi sen jälkeen ratikkaa turkulaisille lahjaksi virallisella vierailulla. Lopulta Turku kieltäytyi lahjasta.

Hetken oli uhkana jopa romuttaminen.

Ratikkakahvilan ratikka saatiin lahjoituksena Helsingin kaupungilta ja tuotiin Keskustorille vuonna 2019. Lahjakirjassa on maininta, että ratikka täytyy säilyttää arvokkaassa käytössä.

Ratikan on rakentanut Valmetin kalustotehdas Härmälässä, missä näitä Nrl-mallin ratikoita rakennettiin Helsinkiin vuosina 1973–1975 kaikkiaan 40 kappaletta. Tyyppitietojen mukaan vaunun paino on 28,1 tonnia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut