Moro, Tesoma
Tampereella on ryhdytty valmistamaan käsitöitä Ukrainaan sekä siviilien että sotilaiden tarpeisiin. Taustalla on tänä keväänä toimintansa aloittanut yhdistys, joka on perustettu tukemaan erilaisista konflikteista ja katastrofeista kärsiviä.
Yhdistyksen alulle pannut tesomalainen Kristiina Taalikka kertoo, että yhdistykseltä on pyydetty naamiointiverkkoja Ukrainaan.
”Ainakin kaksi meistä rupeaa tekemään niitä, kunhan saamme opastuksen. Kankaita ja lankoja meillä on jo. Jospa vielä jostain saisimme kalaverkkoja, sillä ne ovat aika tyyriitä”, Taalikka sanoo.
Kristiina Taalikka on neulonut lapasia, joissa on liipasinsormi.
Jos tarvetta ilmenee, yhdistyksessä ryhdytään myös ompelemaan kypärämyssyjä sotilaille. Ainakin kaksi yhdistyksen neulontakerhoon osallistuvaa osaa tehdä niitä saumureilla.
Vastasyntyneille tarvikkeita
Yhdistyksen nimeksi on annettu Avunkantajat ry, ja se on rekisteröity huhtikuun alussa. Yhdistys tekee yhteistyötä muiden Ukrainaa avustavien toimijoiden kanssa.
Toimintaan osallistuvat tekevät käsitöitä ja keräävät muuta apua. Tähän mennessä neulontakerhossa on tehty muun muassa villasukkia, pipoja ja vauvanpeittoja. Valmiita käsitöitä on jo lähetetty Ukrainaan.
Osa käsitöistä myydään Suomessa varojen hankkimiseksi ja osa viedään Ukrainaan.
Parhaillaan kerätään tarvikkeita vauvalaatikkoja varten. Tavoitteena on saada syksyyn menneessä valmiiksi 17 laatikkoa, joihin tulee muun muassa patja ja petivaatteita.
”Meillä pyrkimys on, että kaikki on uutta tavaraa, joka Ukrainaan lähtee”, Taalikka sanoo.
Yhdistys etsii parhaillaan varastotilaa, johon avustustarvikkeita saadaan kerättyä. Taalikka toivoo, että sopiva tila löytyy Hervannasta.
Apua myös Suomeen
Tulevana lauantaina 6.5. yhdistys järjestää kevätmyyjäiset Koskikeskuksen keskusaukiolla kello 11–15. Myyntiin tulee erilaisia käsitöitä, joista saatu tuotto käytetään rahtikustannuksiin. Myös Tampereen Ukraina-talo ja Jyväskylän Apua Ukrainaan -yhdistys ovat mukana myyjäisissä.
Taalikka sanoo, että kiikarissa ovat jo ensi syksyn ja joulunkin myyjäiset.
”Kun avustustarve Ukrainassa aikanaan loppuu, katsomme, missä Suomessa tarvitaan apua. Tarvitsijoita on täälläkin.”
Ukrainaan halutaan lähettää vain uutta tavaraa.
Tiatoo
Avunkantajat
Neulontakerho kokoontuu Verkanrannassa keskiviikkoisin kello 14–17. Kaikki halukkaat voivat osallistua toimintaan.
Yhdistys ottaa vastaan neulelankoja ja puuvillakankaita lahjoituksena.
Yhteyden saa sähköpostilla avunkantajatry@gmail.com tai Kristiina Taalikan Facebook-tilin kautta.