Korona-ajan opaskierroksista tulikin pispalalainen suurmenestys

Pispalalaiset muusikot ryhtyivät ensimmäisenä koronakesänä järjestämään kotiseutukierroksia Heikki Salon johdolla. Pauli Hanhiniemi, Mikko Alatalo, Juri Lindeman sekä Jouko Mäki-Lohiluoma olivat jouten keikkojen peruunnuttua, joten opaskierrokset toivat mielekästä tekemistä ja myös lisäansioita.

Nyt käynnistyy jo kolmas kesäkausi. Lindeman ja Mäki-Lohiluoma eivät enää ole remmissä mukana, mutta uutena rokkarina aloittaa Jore Marjaranta.

Kahtena edelliskesänä 20 hengen ryhmät ovat täyttyneet nopeasti ja uusia lähtöjä on avattu oppaiden muiden kiireiden ehdoilla.

Lue lisää: Pispalan muusikkokierroksille Tampereelle tuli uusi opas, joka on tunnettu hiteistään ja laajasta tuotannostaan

Idean isä Heikki Salo laskee, että tähän mennessä kierroksilla on käynyt jo vajaa 3 000 henkilöä ympäri Suomen. Pispalalaiset ovat saaneet runsaasti julkisuutta myös Tampereen ulkopuolella, sillä matkatoimisto Lomalinjan kanssa kehitettyä konseptia on kehuttu kilvan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Voikin täysin aiheellisesti todeta, että tyhjästä noussut matkailutuote on Tampereen onnistunein ja jopa suosituin kotiseutuhanke. Sen pyörittämiseen ei tarvita raskasta organisaatiota, mutta hyvällä yhteistyöllä se toimii vuodesta toiseen.

Onkin syytä kysyä, miksi vastaavia hankkeita ei ole saatu Tampereelle lisää. Esimerkiksi kirjailijat voisivat hyödyntää Tampereen näkyvyyttä televisiossa (Koskinen) tai kuvataiteilijat kattavaa taidetarjontaa. Tuskin kenelläkään olisi mitään asiantuntijakierrosten laajentumista vastaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut