Moro, Ylöjärvi
Vieläkö muistat vuosikymmeniä sitten esitetyn Tankki täyteen -televisiosarjan? SItä kuvattiin yläjärveläisen jo silloin aikoinaan suljetun huoltoaseman pihassa.
Vaaliviikonloppuna Ylöjärvellä oli esillä tv-sarjasta kertova Ylöjärvi-seuran valokuvanäyttely, jossa kävi muutamassa päivässä satoja katsojia. Se herätti paikallisesti suurta huomiota ja varmasti joillakin kuvat jäivät syystä tai toisesta näkemättä.
Nyt näyttely pystytetään vielä yhdeksi päiväksi Pirkka-hallin, jossa järjestetään veteraanimoottoripyöräkerho Mansen masinistien rompetori.
”Valokuvat herättivät Ylöjärvellä niin suurta kiinnostusta, että päätimme tuoda ne nähtäväksi vielä päiväksi”, selvittää Jukka Peltonen Mansen masinisteita.
Ylen kuvaajalta
Kuvat on ottanut tamperelainen valokuvaaja Antero Tenhunen. Hän työskenteli Ylen kuvaajana samaan aikaan kuin tv-sarjaa tehtiin eli vuosina 1978–1980.
Vilénin huoltoasemalla Sulo Viléniä (Tauno Karvonen) pitävät kiireisenä huoltamo, vaimo ja hankinnat, jotka sai aina halvalla.
Lauantain näyttelyssä on esillä myös Sulo Vilénin aikakauden menopelejä.
Vaimo Emmi (Sylvi Salonen) ja aputyttö Ulla (Tuire Salenius) pyörittävät baaria. Aikamiespoika Juhana (Ilmari Saarelainen) suunnittelee muuttamista pois kotoa.
Huoltamon vakioasiakkaita ovat kyläpoliisi Artturi Reinikainen (Tenho Saurén) ja paikallinen rovasti (Erkki Siltola).
Tarjoushaukka
Vilénin Sulo tuli kuuluisaksi sanonnastaan ”kun halvalla sai”. Tämä ajattelu takasi sen, että huoltoasemalle ostettiin milloin mitäkin tarpeellista tai enemmän tarpeellista tavaraa.
Sarjan käsikirjoituksesta vastasivat Neil Hardwick ja Jussi Tuominen.
Mukana ajopelejä
Sarjan televisiosta tutut maisemat ovat esillä näyttelyssä ja lisäksi mukana on ajopelejä ja -varusteita Vilénin Sulon aikakaudelta.
22.–23.4.2023 Tampereen Pirkkahallissa hot rod & rock show. Lauantaina 22.4. D-hallissa kello 9–15 Mansen masinistien rompetori. Torille sisäänpääsy 5 euroa.