Moro, Kaakinmaa
Tampereen Aleksanterin kirkossa pyyhittiin silmäkulmia, kun 11-vuotias Olivia Kunnari esitti Leonard Cohenin ikonisen Hallelujah-sävelmän. Sanoja oli muokattu pääsiäiseen sopiviksi.
”Biisi oli tosi hyvä mun äänialalle, paitsi meni vähän matalalta. Piti kikkailla vähän joissain äänissä”, nuori laulajalahjakkuus kertoo.
Hän esitti kappaleen maanantaina 10. huhtikuuta järjestetyn Tuomasmessun yhteydessä.
Kunnari aloitti yksinlaulutunnit viime syksynä Pirkanmaan musiikkiopistolla. Pääinstrumentti on fagotti. Vuosi sitten keväällä soiton opettaja rohkaisi hakemaan sivuaineeksi laulun.
”Jos haluaa puhua luonnonlahjakkuudesta, voi sitä termiä käyttää. Paljon on vielä tulossa. Emme ole edes vielä päässeet oikeaan työntekoon”, sanoo Kunnarin laulunopettaja Pauliina Kupiainen.
Hän kuvailee Kunnaria helposti innostuvaksi, vastaanottavaiseksi ja superreippaaksi.
”Olivia uskaltaa tehdä sitä, mitä rakastaa, eikä kauheasti häpeile. Rohkeus tekemisessä antaa paljon esiintyjälle. Saatte jäädä odottamaan, mitä sieltä viiden vuoden päästä pölähtää. Tulossa on paljon ihanaa annettavaa.”
Pauliina Kupiaisen (vas.) mukaan opettajan näkökulmasta on aina kiva, kun oppilas on Olivia Kunnarin tavoin helposti innostuva ja heittäytyvä.
Sikakin luonnistuu
Kunnari sanoo laulaneensa koko ikänsä – ”lapsena ja vauvanakin". Laulutunti on musiikkiopistolla kerran viikossa. Itsekseen hän harjoittelee laulamista joka päivä.
Perheessä on muitakin musiikinharrastajia. 8-vuotias pikkusisko Aada soittaa kontrabassoa.
”Iskä on laulanut Maamme-lauluja peleissä, ja sillä on oma bändi. Äiti on vähän aloittelija musiikissa vielä”, Kunnari selvittää.
Hän sanoo laulavansa mielellään mitä tahansa musiikkityylejä. Suosikki on pop-musiikki. Esiintymiskokemusta on kertynyt musiikkiopiston tilaisuuksista ja Savonlinnasta laulukilpailuista, joissa Kunnari sai erikoismaininnan 2011–2013 syntyneiden tyttöjen sarjassa vuosi sitten.
Viime joulun alla hän oli mukana Kauheimmat joululaulut -tilaisuudessa. ”Lauloin siellä Sika-biisin.”
Tavoitteena 11-vuotiaalla on päästä jonain päivän esiintymään musikaaliin. Tampereen Työväen Teatterin Matilda-musikaaliin eivät ovet vielä auenneet.
”Vikalle kierrokselle pääsin.”
Olivia Kunnari käy musiikkiopistolla harjoituksissa monta kertaa viikossa, koska laulutunnin lisäksi on soittotunti, musiikin hahmotuksen opintoja ja orkesteri. Harrastuksiin kuuluu musiikin lisäksi partio.