Moro, Helsinki
”Tää on viimeinen taisto”, voisi kai osuvasti kuvata marraskuun 1985 tunnelmia näin jälkeen päin Tampereen Finlaysonilla ja Tamfeltilla.
Viisi bussillista tekstiilin tyttöjä kutoma- ym. koneiden takaa ja miehiä muiden masiinoiden luota asteli tuolloin autoihin kuuluvien puheiden kera Tampereen Keskustorilta.
Meillä Tampereen tekstiilialan työntekijöillä oli alkamassa erilainen päivä, matka Helsinkiin, eduskuntatalolle ja SAK:n tiloihin osoittamaan mieltä ja kertomaan huolemme.
Kylttejä oli hiottu valmiiksi Tauno Saarisen johdolla ja käsin, taisipa niitä busseissakin vielä syntyä. Syy matkaamme oli perinteikkään Finlaysonin tehtaan myyminen Askolle. Pelko mittavista irtisanomisista oli ”lakanalähetystöllä” päällimmäisenä huolena.
SAK:ssa kerroimme huolemme ja toivoimme apua tilanteeseen. Värjäri Ilmari Kangasniemi, oikealla, kuuntelee tarkasti ja tekee muistiinpanoja.
SAK:n tiloista Hakaniementorilta oli sievoinen matka kävellä eduskuntatalolle kyltein ja plakaatein.
Silkka fiasko
Loppupelissä murhe koski varmaan myös koko Suomen tai ainakin Tampereen tekstiiliteollisuuden loppumista. Fiaskosta kauppojen aikaan puhuttiin jo ääneen tehdassaleissa. Finlaysonin tehtaan pääluottamushenkilö Airi Mäkinen toimi matkallamme yhtenä pääpuhujista muiden aktiivien tavoin.
Riihimäen ja Hyvinkään kohdilla tankkasimme itsemme lounaspöydistä tulevaa pitkää päivää ajatellen. Sateinen Helsinki otti meidät vastaan nöyrästi. SAK:n tiloissa Hakaniementorilla pidettiin vastaanottajille pitkiä puheita. Huoli oli syvä, miten meidän tamperelaisten käy, ja voisiko SAK auttaa ja vaikuttaa jotenkin?
Meitä oli finlaysonilaisia ja tamfelttilaisia oli paljon, yli sadan metrin jonossa kävelimme läpi Helsingin keskustan.
Marssi eduskuntatalolle
Lämpimistä Hakaniementorin tiloista marssimme Eduskuntatalolle. Meitä oli varmaan reilut 250 henkeä talsimassa pitkänä jonona plakaatein varustettuna pääkallopaikalle.
Meitä ei voinut olla huomaamatta. Itse kiirehdin useasti kameroineni jonon eteen ja koetin korkeampia kuvauspaikkoja tähystellä parempien kuvakulmia etsien.
Naisen maailma ja kai vähän miehenkin... Tämän mainoksen huomasin kadulla ja toimin salamannopeasti, mielestäni siinä oli sopivaa symbolikkaa.
Matka eduskuntatalolle oli pitkä, monelle kuitenkin ikimuistettava ja antoisa.
Eduskuntatalon portailla asetuimme kylttien ja huutojen kera rappusten alapäähän odottamaan pirkanmaalaisia kansanedustajia. Poliisit koetti ohjeistaa, miten tulee olla ja käyttäytyä.
Poliisit ohjeistivat meitä eduskuntatalolla. Taisipa jonkinlaista sanavääntöäkin tulla, kun tunteet olivat tamperelaisilla pinnassa. Polttokoneenhoitaja Pertti Sandström lippalakki päässään oli tiukka työväen asioiden puolestapuhuja.
Marraskuinen sade ja koleus ei meitä pahemmin haitannut. Kahdeksan kansanedustajaa yksitellen tai pareittain asteli luoksemme alas kiviportaita, tulisten ja tappuraistenkin, tamperelaisten tekstiili-ihmisten hiillostettavaksi. Monelle meistä taisivat tutut kansanedustajat olla lähempänä kuin koskaan ennen.
Eduskuntatalolla tapasimme Pirkanmaalaisia kansanedustajia, joille pääluottamusmies Airi Mäkinen jakaa tiedotetta.
Pirkanmaalaiset kansanedustajat kiltisti yhteiskuvassa eduskuntatalon rappusilla. Reijo Lindroos, Ulla-Leena Alppi, Mikko Kuoppa, ??, Marjatta Stenius-Kaukonen, ??, Pertti Lahtinen, ja ??
Viesti tuli selväksi
Viestimme päättäjien suuntaan tuli varmasti selväksi, sillä tehtaan aktiivit olivat hyvin päivään valmistautuneet. Tulokset matkalta jäivät odotetun laihanlaisiksi, mitäpä sitä loppujen lopuksi ajan virtauksille tekstiilialallakaan mahtoi. Vaikka tuolloin kaiken kuviteltiin kai entisenlaisena jatkuvan, ikuisesti.
Paluumatkalla tunnelmat autoissa olivat hieman hillitymmät kuin mennessä. Kaikki olivat kuitenkin reissuun kutakuinkin tyytyväisiä, saimme sanotuksi joukolla sanottavamme päättäjille.
Matka ja joukkovoima tuli vahvasti esiin, ehkä vahvemmin kuin pitkään aikaan. Ja koimme jotain uutta, kenties ikimuistettavaa. Saimme runsaasti näkyvyyttä tempauksella, muistaakseni myös Ajankohtainen kakkonen teki aiheesta jutun televisioon.
