Saako Tampereella kohta uida rinnat paljaana? Näin kaupunki suhtautuu nyt naisten yläosattomuuteen uimahalleissa

Tampere aikoo nostaa uimapukusäännöt esiin ensi kuussa seutuhallien kokouksessa.

Naisten oikeutta yläosattomuuteen julkisilla paikoilla puolustava tissiflashmob keräsi Tahmelan rannalle Tampereella viime kesänä noin viisikymmentä osallistujaa.

| Päivitetty

Moro, uintikeskus

Uimapukukiistely Tampereen uimahalleissa on laantunut, mutta uusi puheenaihe on tulossa.

Millainen uima-asun pitää olla? Berliinin kaupungin yleisillä altailla ei ole enää sukupuolittuneita sääntöjä uima-asujen suhteen. Helsingissä on keskusteltu mahdollisuudesta, että naiset saisivat uida yläosattomissa uikkareissa.

Tampereen johtavan liikunnanohjaajan Tommi Liimatan mukaan asiasta ei ole keskusteltu Tampereella.

”Varsinaisesti emme ole törmänneet yläosattomuusasiaan Tampereen halleissa, muuta kuin että asiakas on ’unohtanut’ laittaa yläosan uima-asusta.”

Liimatan mukaan maauimalassa havaittiin muutamaan otteeseen viime kesänä naispuoleisia asiakkaita, jotka kävivät uimassa yläosattomissa.

Ohjeiden mukaan uima-asu on riisuttavat uimahallissa saunan ja suihkun ajaksi.

Käyttölupaa harkitaan

”Otamme varmasti yläosattomuusasian esille ainakin seuraavassa seutuhallien kokouksessa 27.4.”

Miehet saavat nykyäänkin käyttää uima-asua, jossa on yläosa. ”Aina silloin tällöin niitä näkee.”

Uimahallissa käytettävälle asulle on useita vaatimuksia. Sen tulee olla puhdas ja uimahallikäyttöön soveltuvaa materiaalia. Uima-asusta tai uimasortseista ei saa irrota mitään aineita, nukkaa tai likaa altaaseen. Uima-asun alle ei saa jättää alusvaatteita. Urheilu- tai muut shortsit eivät ole uidessa sallittuja.

Uudet taulut tulossa

Uimahalleihin tulee myös täysin uudet kieltotaulut: eväiden syönti pukuhuoneissa ohjeistetaan oikein.

Helmikuussa Kalevan uintikeskuksen saunoissa riideltiin uimapuvun käytöstä löylyissä.

Yksi syy kuumaksi käyneiden tunteiden tasoittumiseen nyt on lisääntynyt valvonta pukuhuoneissa. Kalevan uintikeskuksessa valvoja kiertää noin 30 minuutin välein, ”Valvonnan näkyvyys on selvästi rauhoittanut tilannetta”, sanoo johtava liikunnanohjaaja Tommi Liimatta.

Valvontakierroksia on lisätty myös Hervannan, Pyynikin ja Tesoman uimahallissa.

Kalevan uintikeskuksessa miesten saunassa uhattiin jopa poliisilla, kun erimielisyys erimielisyys siitä, saako saunassa käyttää uikkareita, meni huudoksi. ”Poliisia ei oltu soitettu paikalle, sillä vain uhkailtiin”, kertoo Liimatta.

Liimatta sanoo, että uima-asut saunassa eivät ole valtava ongelma. Hän kuitenkin kertoo, että uimapukujen oikeasta käytöstä joudutaan neuvomaan asiakkaita päivittäin kaikissa Tampereen kaupungin uimahalleissa.

Uima-asujen käytöstä uimahallien saunoissa on tulossa uudet kyltit, mutta vielä ne eivät ole valmistuneet. Neuvontaa on jo lisätty muun muassa hallien auloissa olevissa digitaalisissa näytöissä.

Hyvin kävijöitä

Kunnollinen ohjeistus on tarpeen, sillä kävijöitä riittää. Vuonna 2023 maaliskuun loppupuolelle mennessä Tampereen uimahalleissa on käynyt 227 888 ihmistä. Se tekee yli 2 000 kävijää päivässä.

Kieltotaulujen lisäksi on tulossa myös muita uudistuksia. Esimerkiksi Pyynikin uimahallin poreallas uusitaan kesätauon aikana kesäkuussa.

Uimakouluja kysellään

Kesän uimakouluista tulee jo paljon kyselyitä. Viidellä uimarannalla järjestetään maksuttomia uimakouluja.

Lisäksi uimakouluja on maauimalassa ja Kalevan uintikeskuksessa sekä Tesoman, Pyynikin ja Hervannan uimahalleissa. Ne ovat maksullisia.

Mitä?

Uimakoulut uimarannoilla

Peltolammi 12.–16.6.

Suolijärvi 26.–30.6.

Kaukajärvi 3.–7.7.

Tohloppi 10.–14.7.

Kämmenniemi/Velaatta 10.–14.7.

Ilmoittautuminen alkaa 22.5. kello 9

Uimarannoilla järjestettävät uimakoulut ovat maksuttomia

Osallistu viikon kysymyksen palkinnon arvontaan tästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut