Tammela, Moro
Moro sai vihiä uskomattomasta virkkausurakasta, kun Helena Pukarisen hyvin tuntemat ystävät painostivat häntä kertomaan siitä julkisesti.
”Kutsu toimittaja paikalle, jotta kaikki tamperelaiset saavat ihmetellä, mitä kaikkea käsilläsi oikein olet tehnyt”, he vaativat.
Niinpä toimituksemme vinkkisähköpostiin kilahti viesti:
”Kiinnostaisiko Moroa juttu ihmisestä, joka teki muun muassa 5 000:sta postimerkin kokoisesta tilkusta verhot?
Helena Pukarinen ihastui ompelukoneisiin jo ennen kuin oli oppinut kunnolla puhumaan. ”Nykyään tällä ompelukoneella yhtä innokkaasti leikkii tyttärenpoika Vihtori.” Pöydällä Helenan napeista ja helmistä tekemiä koruja sekä solmio.
Vastustamattomaan aiheeseen oli pakko tarttua nopeasti. Pukarisen ovikello Tammelantorin liepeillä soi jo heti seuraavana päivänä.
”Tervetuloa verhoja katsomaan, mutta löytyy täältä paljon muitakin erilaisia käsitöitä, Pukarinen hymyilee heti oven avattuaan.
Keskitytään tässä tarinassa kuitenkin pääasiassa niihin verhoihin, jollaisia ei mistään muualta maailmasta löydy.
7 000 isoäidinneliötä
Virkkaukseen perehtyneet tietävät, että isoäidinneliöistä voi rakennella monenlaista, kuten tyynynpäällisiä ja peittoja, mutta kenellekään ei taatusti ole ikinä aiemmin tullut mieleen edes harkita niistä neljä ja puoli metriä leveän verhokapan ja täysimittaisen sivuverhon tekemistä.
Mitään käsitöistä tai isoäidinneliöstä tietämättömät voivat googlettaa aiheesta lisää. Sen jälkeen jokainen ymmärtää Pukarisen käsittämättömän urakan ainutlaatuisuuden vielä konkreettisemmin.
Pukarisen verhoprojekti lähti liikkeelle, kun hän eräänä päivänä huomasi piironginlaatikkoonsa kertyneen vuosien varrella noin 400 käyttämätöntä muliinilankavyyhtiä.
Helena Pukarisen käsitöitä:
Tiatoo
Virkkasi 7 000 postimerkin (3 cm x 3 cm) kokoista tilkkua ja teki niistä verhot.
Teki verhokapan paperista lähes 9 000 pikkuruista origamitähteä.
Teki napeista suuren (49 cm x 222 cm) mosaiikin kaapin seinään.
Teki verhokapan hapsut 600 napista.
Ompeli käsin isoja letitettyjä mattoja.
On yhdistellyt jopa viittä eri työtapaa samaan käsityöhön.
On ommellut monenlaisia vaatteita ja asusteita.
Teki itse tapetin koristeet keittiöön ja eteiseen.
Lukuisia pikkutarkkoja origami- ja paperinarutöitä.
”Mietin, että mitä niistä tekisin, jotta pääsisin niistä eroon. Ensimmäinen ideani oli tunika. Aloin virkata 3x3 sentin kokoisia tilkkuja, mutta sitten tuumin: Täysin idioottimainen ratkaisu. Käyttäisin tunikaa korkeintaan muutaman kerran vuodessa.”
”Sitten keksin, että minäpä teen verhot. Ne ovat koko ajan näkyvissä, ja niistä on iloa moneksi vuodeksi, kun en ole ihminen, joka vaihtelee verhoja vuodenaikojen mukaan.”
Pukarinen tekee yleensä kaikki käsityönsä suoraan päästään ilman mitään mallia tai ohjetta, mutta nyt kyse oli niin suuresta työstä, että tarvittiin suunnitelma.
”Ensimmäinen luonnos oli niin epäselvä, etten itsekään saanut siitä selvää. Toinen ja kolmas eivät olleet muuten mieleisiäni. Vasta neljäs ruutupaperille suunnittelemani kukkakuvio oli toimiva ja niin selkeä, että mieheni Seppokin sen ymmärsi. Sen pohjalta verhot sitten syntyivät.”
Alkoi hurja isoäidinneliöiden virkkaus. Parhaimpina päivinä niitä syntyi 90, keskimäärin 30–60. Kului vuosi ja vähän toistakin, kunnes vihdoin valmiina oli lähes 7 000 neliötä, noin 350 eri värisävyä.
”Virkkasin valmiiksi 7000 isoäidinneliötä, joissa oli noin 350 eri värisävyä. Verhoissa tilkuista on käytetty noin 5000. Ylijääneistä saisi toisen sivuverhon, mutta taidan tehdä niistä jotain ihan muuta.”
”Ikinä en olisi verhourakkaa aloittanut, jos olisin tiennyt kuinka paljon aikaa ja vaivaa se vaatii. Ensimmäisen kerran tajusin, ettei tämä ole täysijärkisen hommaa, kun yhdistelin ensimmäistä neljän ja puolen metrin riviä sivusuunnassa. Siihen tuli 150 isoäidinneliötä ja homma kesti viisi ja puoli tuntia.”
Eikä homma helpottunut urakan edetessäkään. Kun verhossa pohjaväri vaihtui, vaihtui aina myös langan väri. Kun lisää kerroksia liitettiin toisiinsa, samalla ruutuihin piti virkata ääriviivat.
”Parhaimmillaan yhtä riviä tehdessä oli käytössä 30 eriväristä lankaa. Osan väreistä sävytin itse yhdeksästä ompelulangasta, jotta sain muodostettua niistä yhden muliinilangan vahvuisen”, Pukarinen kertaa.
Kun pääverho ja sivuverho olivat lopulta valmiit, ylimääräisiä isoäidintilkkuja jäi vielä noin 2 000 käyttämättä.
”Saisin niistä toisen sivuverhon, mutta todennäköisesti teen niistä jotain ihan muuta.”
Maallikon silmään lopputulos saa aikaan ihailevan VAU-fiiliksen. Verhojen valmistumista tuuletti Pukarinenkin.
”Tanssin ilosta, koska munkin mielestä nämä verhot ovat jotain ihan ylivoimaisen käsittämätöntä. Mutta myös siksi, ettei mun enää tartte näitä tehdä.”
Tekee mitä haluaa
Pukarisen asunnon sisustus paljastaa, että hän on todellinen monitaituri. Erilaiset käsityöt koristavat jokaista huonetta.
”Olen syntynyt todelliseen käsityösukuun. Äitini mukaan istuin jo alle kolmevuotiaana poljettavan ompelukoneen polkusella ja tökin neulalla lankakerää. Kun hän pyysi minua syömään, vastasin hänelle: ’Ei keekee, ompee nyt’.”
Eläkkeellä oleva Pukarinen teki työuransa muu muassa toimistotehtävissä Tampereen kaupungilla ja sihteerinä ammattikorkeakoulussa. Sen jälkeen, kun tyttäret Outi ja Eveliina eivät olleet enää pieniä, Helena saattoi heti työpäivän päätteeksi istua sohvalle tekemään käsitöitä.
”Mieheni monesti ihmetteli: ’Enkö ikinä huilaa?’ Vastasin hänelle: ”Tää on mun lepoo’.”
Kaikenlaiset todella pikkutarkatkin käsityöt onnistuvat Pukariselta.
”Olen maksimoinut intohimoni. Mä teen sitä mitä haluan, muut tekee sitä, mitä osaa. Jos joku homma ei kiinnosta, sitä en tee. Se ei ole siitä kiinni, etten välttämättä osaisi.”
”Ajatusmaailmaani kuvaa hyvin periaatelausahdukseni, jota tyttärillenikin olen usein toistanut: ’Meillä ei sanota, että minä en osaa. Meillä sanotaan: minä opettelen’.”
Ja Pukarinen todella osaa. Hän virkkaa, ompelee, kutoo kangasta, maalaa, tapiseeraa, tekee puu-, origami, makramee-, nappikoru-, paperinaru- ja kivitöitä.
Todennäköisesti listassa jäi jokin taito mainitsemattakin.
Tämän jutun kuvista saatte pieniä maistiaisia Pukarisen huikeasta osaamisesta. Moron nettisivuilta löydätte lisää huikeita käsityönäytteitä.
Viimeistään sen kuvakokoelman nähtyänne huomaatte, että Helena on tekijänä oikeasti paljon muutakin kuin ”Hullu virkkaaja Tampereelta”.
Isännänpuu ja farkkunappilaukku.
Tällaiaista isoäidinneliöistä verhot tehtiin.
Itse tehdyt tapetin koristeet keittiön ja eteisen seinässä.
Juhlamekko ja tunika.
Napeilla koristeltu kaappi.
Koruja.
Makuuhuoneen matto.
Koristeita.
Muratti ja origamipuu.
Nallet ja farkuista tehdyt selkänojat.
Napeista tehdyt hapsuverhot.
Olohuoneen sohva ja seinäkukka.
Origamitähtitauluja.
Origamiverhot.
Paperi- ja origamikukkia.
Paperinarukello.
Seinäkoristeita.
Seinäkelloja.
Tauluja eri tekniikoilla.
Käsitöitä vessassa.
Virkattu puu ja krokotiili.