Olin sopinut eräänä päivänä Tori-kaupoista. Ajoin kiireessä ennen töihin menoa hakemaan lapselleni luistimia työmatkan varrelta. Saavuin kuusi minuuttia sovittua aikaa myöhemmin paikalle, koska keli oli liukas ja olin lähtenyt liian myöhään ja mitä näitä selityksiä nyt on. Koputin ovea, mutta ketään ei ollut paikalla. Olin varma, että minulle oli tehty oharit, vaikka olin itse myöhässä. Kiittelin tomerasti itseäni, etten ollut jo maksanut tuotetta. Laitoin viestin myyjälle, että kävin oven takana. Hän vastasi nolona, että lapselta oli unohtunut pipo ja hän oli joutunut viemään sen koululle.
Oma lapsi meni siis torikauppojen edelle. No niin kyllä kuuluukin mennä. Myyjä lupasi jättää luistimet kuistille, jotta voin napata ne siitä töistä lähdettyäni. Hän lupasi etsiä minulle myös teräsuojat, jos löytäisi. Minua hävetti, sillä olin ajatellut pahaa, kun oikeasti tapahtuikin niin paljon hyvää.
Näin käy elämässä tosi usein. Me loukkaannumme herkästi. Paheksuminen ja loukkaantuminen on tehty todella helpoksi nykyajan välineillä. Ei tarvitse mököttää suuttuneena hiljaa yksin kotona, vaan voi viestittää pahan mielensä nopeasti koko maailmalle.
Näin tapahtuu myös koulussa. Huoltajat laittavat paljon viestejä, joista voisi halutessaan aina loukkaantua. Usein asialla on huolestunut vanhempi, joka kysyy syytä johonkin koulun suorittamaan toimenpiteeseen. Sen voi ottaa loukkaantuneena arvosteluna omaa työtä kohtaan tai siihen voi suhtautua myönteisesti koulusta kiinnostuneen vanhemman huolena omasta lapsesta. Samoin huoltajat voivat olettaa aina pahinta koulun merkinnöistä tai vaihtoehtoisesti iloita avusta vaikeassa kasvatustyössä.
Elämässä tulee vastaan paljon tilanteita, joissa puolensa voi valita. Koulumaailmassa nuoret, jotka vasta harjoittelevat toistensa kohtaamista, sanovat ja tekevät todella typeriä asioita meidän aikuisten näkökulmastamme. Usein näiden tapahtumien takana on silkka tietämättömyys tai ajattelemattomuus, ei mikään pahuus. Niistä voi ottaa itseensä tai tilanteen voi käyttää mahdollisuutena kertoa omasta mielestään oikeasta suunnasta. Välillä viestiä kuunnellaan ja välillä ei.
Luin jostakin, että lapsi saa kuusi negatiivista palautetta yhtä positiivista kohti. Tämä suhdeluku on ihan väärin päin ja kertoo paljon meidän aikuisten epärealistisista odotuksista lapsia ja nuoria kohtaan. Totta kai aikuiset saavat loukkaantuakin törkeästä käytöksestä, mutta kannattaa muistaa, että usein itse tarkoitusperä on voinut olla hyvä tai ainakin neutraali.
Vaikka tiedostan tämän, on minun silti ollut viime aikoina vaikea luottaa hyvään. Maailman pahuus on vain läsnä ihan liiaksi asti tällä hetkellä. Siksi ehdotankin, että uskotaan edes toisistamme hyvää, heti tänään. Nähdään ulkokuoren taakse. Kun keskittyy hyvään, se ei voi mennä niin kovin paljon pieleen.
Kirjoittaja on äiti, opettaja ja Moron lukijakolumnisti.