Uneton Tampereella sai viimeinkin unen päästä kiinni

17.2. 12:00

Tämä kolumni on kirjoitettu suden hetkellä. Neljältä yöllä, kun kuun loimotus kirjailee ruutuikkunan seinääni, tapetti repsottaa, nukkumatti ottaa hatkat ja tuuli melskaa talveksi pihaan unohtuneiden puutarhakalusteiden kimpussa.

Joskus on niitä hetkiä, jolloin ihmispolo valvoo yksin pimeässä vällyjen alla ja yrittää mahdotonta – elämän kontrollointia. Venäjän hyökkäyssodan kauhut tunkeutuvat unieni hajanaisiin repaleisiin. Se, mitä isovanhemmat pelkäsivät hiljaisesti koko ikänsä, on nyt tapahtunut. Minunkin elimistöni on virittäytynyt taistelemaan, pakenemaan tai lamaantumaan. Siksi tuijottelen aamuyötä silmät ymmyrkäisinä sängyssäni ja mietin maailman painoa.

Onneksi minulla on keino, jolla öinen taakka hieman kevenee. Se auttaa nappaamaan unen reunasta kiinni ja kiskaisemaan sen takaisin päälleen kuin mummilan paksun villapeiton.

Ensimmäiseksi tuumailen eläimille rakennettuja vihersiltoja ja alikulkutunneleita. Onko siellä ruuhkaa näin yöaikaan? Sopivatko kettu ja jänis rauhasta siksi aikaa, kun ohittavat toisensa sillalla? Kiiluvatko silmät pimeässä, millaisia ääniä moottoritien päälle rakennetulta väylältä kuuluu? Jäävätkö hirvet syynäämään autojen suhahtelua sillan alla?

Toiseksi mietin Taysin vapaaehtoisia vihreäliivisiä reittioppaita. He hymyilevät leveästi aulassa, ja kynkittävät sinut loputtoman sairaalan loputtomia käytäviä pitkin oikeille oville. Matkalla kohteeseen he turinoivat rauhoittavasti ja lausuvat otteita Väinö Linnan tuotannosta.

Onneksi minulla on keino.

Kolmanneksi vierailen mielessäni kaikkien muiden yöllisten valvojien luona. Yksi valvoo maamme rajoja, toinen päivystää Acutassa, kolmas kyttää kortteliansa ja neljäs valvoo kaksosten kehdon äärellä. Usein mietin Sauli Niinistöä, onko hänellä nihkeä tyyny? Jos aamusta pitää kilauttaa naapurille, veteleekö presidentti rauhassa hirsiä yön yli, jotta on aamulla iskussa karhun kohtaamiseen? Mahtaako Sauli torkuttaa vai pomppaako ylös kuin vieteriukko?

Tässä vaiheessa yleensä helpottaa. Vielä lopuksi ajattelen sitä kaveria, joka herää meitä muita aikaisemmin, jättää lämpimän punkkansa ja tarttuu hiekoituslapioon. Ja niin maailman hyvyyden voima ja sairaalan aulaoppaiden iloinen pulputus tuudittaa minut aamuyön uneen. Ehkä he ovat siellä huomennakin kukonlaulun aikaan auttamassa eksyneitä potilaita. ”Tuuha sie miun kanssa nii yhessä myö selvitään. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane.”

Hyvää yötä maailma, kauniita unia.

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja psykoterapeutti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut