Moro, Kaukajärvi
Moni nykytamperelainen ei tiedä, että Kaukajärvellä tuhottiin miltei täydellisesti viikinkiaikainen (800–1100) hautakalmisto Vilusenharjun soranoton yhteydessä lopullisesti 1970-luvulle tultaessa.
Voidaan puhua arkeologisesta katastrofista, kun ainutlaatuinen kalmisto tuhoutui.
Noin jalkapallokentän kokoinen kalmisto sijaitsi nykyisen Kaukajärven liikekeskustan alueella.
”Miten ihmeessä pystyttiin tuhoamaan ja vielä niin lyhyessä ajassa alue, jossa oli ollut noin 1000 vuotta sitten suomalaiseen rautakauteen liittyvä kulttuurikeskus, vain soranoton ja rakentamisen vuoksi”, kysyy Kaukajärven Levomäessä asuva historijoitsija FM Juha Javanainen.
Harjusta ja kalmistosta ei ole enää muistoakaan jäljellä Kaukajärvellä, mutta samalla paikalla on nyt Kaukajärven keskustaa ja kerrostaloja. Juha Javanainen on tutkinut uudessa kirjassaan syitä, jotka johtivat kalmiston tuhoon.
Muuttui varastoksi
Javanainen etsii uudessa kirjassaan Messukylä 1000 vuotta 800–1800 syytä siihen, miksi Tampereen suurin ja Suomen suurimpiin kuulunut kalmistoalue tuhoutui ennen kuin ensimmäistäkään arkeologista tutkimusta ehdittiin tehdä.
”Polttokalmistoalueen arvokas historiallinen merkitys tuhottiin totaalisesti puskutraktoreilla ja kuorma-autoilla vuosien 1961–1971 aikana. Vilusen soranottopaikka ja sen hautakalmisto hautoineen, ne kaikki olivat muuttuneet hetkessä rakennusmateriaalivarastoksi – hiekaksi, jonka avulla Tampereen kaupunki rakennutti tulevat tiensä ja rakennuskompleksinsa”, Javanainen kirjoittaa.
Mitä tapahtui?
Javanainen ihmettelee, miten kalmisto löytyi vasta vuonna 1961 sattumalta, vaikka alueella oli kaivettu hiekkaa jo 1940-luvulta alkaen. Viitteitä haudoista ja esineitä on täytynyt putkahdella esiin.
”Siitä ei silloin kukaan ollut kiinnostunut tai ymmärtänyt kenties löytämäänsä esinettä tai hautoja”, Javanainen epäilee kirjassaan.
Viralliseksi löytöhetkeksi on merkitty heinäkuu vuonna 1961, jolloin Heikki Arjanne huomasi iltakävelyllään soraseinämässä olleen miekan.
Soranotto keskeytettiin hetkeksi ja aluetta tutkittiin ensimmäisen kerran. Tutkimuksia tehtiin myös vuonna 1962, mutta kiire painoi.
Päätelmä oli, että vuosina 1960–1961 suurin osa kalmistosta oli jo tuhoutunut, kun soranottoa valmisteltaessa pintamaat oli työnnetty puskutraktoreilla syrjään.
”Katuosasto oli ilmoittanut, että muinaisjäännösten tutkiminen oli välttämättä suoritettava kiireisesti, koska se estää soran ottamista”, kirjoittaa Javanainen asiakirjoihin pohjautuen.
Mitä löytyi?
Alueen tuhoutuminen jatkui, kunnes vuonna 1971 oli uusien kaivauksien aika. Tutkittavana oli enää kasaan työnnettyä pintamaata, josta seulottiin esineistöä.
Yhteensä esineitä on löydetty noin 3 000 kappaletta. Esimerkiksi miekkoja, keihäänkärkiä, koruja, solkia, rahoja, tarve-esineitä ja vaatteiden jäämiä.
Juha Javainainen toteaa kirjassaan, että Vilusenharjun kalmisto tuhoutui kaupungin kasvukiireen takia. Juvankadun varressa on kalmiston löydöistä insipiraationsa saanutta seinätaidetta.
Esineet ovat Museoviraston kokoelmissa.
”Tuho oli ilmeisesti aluksi tahatonta ja erehdyksen kautta toimitettua maansiirtoa. Lopulta kaupungin kiire saada hiekkaa kaupungin rakentamiseen johti kalmiston lopulliseen tuhoutumiseen.”
Tiatoo
Vilusenharjun kalmisto
Löydettiin soramontun reunalta vuonna 1961, jolloin oli jo pääosin tuhoutunut soranoton takia.
Kaupunki kiirehti arkeologisia tutkimuksia, jotta soranotto nopeasti kasvavan kaupungin tarpeisiin ei keskeytyisi tarpeettomasti.
Nykyään kalmistosta on jäljellä noin 3 000 esinettä miekoista koruihin ja rahoihin ja käyttöesineisiin. Ne ovat Museoviraston kokoelmassa.