Koukkuniemen vanhainkotiin Tampereella hommattiin yllättävä talviurheiluväline – ”Emme malta odottaa, että päästään Nässylle”

Myös uudet potkukelkat odottavat kunnollisia talvikelejä.

Viriketoiminnan ohjaaja Katri Mäkelä sai tammikuun alussa ahkioiden ensimmäiselle reissulle mukaan Jukolan ryhmäkoti Juhanin asukkaan.

19.1. 6:00

Moro, Koukkuniemi

Koukkuniemen vanhainkodin pihamaalla on nähty tammikuun alusta lähtien kaksi ahkiota, joilla asukkaita voidaan viedä nauttimaan talvisesta luonnosta ja esimerkiksi jäisen Näsijärven maisemista.

”Tässä Koukkuniemen alueellakin on hyviä reittejä ahkiolle, mutta odotamme malttamattomina Näsijärven jäätyvän kunnolla, jotta pääsemme sinne ahkioilla turvallisesti”, kertoo viriketoiminnan ohjaaja Katri Mäkelä.

Ensimmäinen reissu asukkaiden kanssa tehtiin heti tammikuun neljäntenä päivänä. Viime viikkoina on koulutettu lisää henkilökuntaa ahkioiden käyttöön.

Karvapussi lämmittää

Ahkiossa on selkänoja, takana ohjaus- ja työntökahva ja edessä valjaat vetämistä varten.

”Pohjalla on solumuovinen makuualusta ja sen päällä pehmusteita. Meillä on asukkaille karvapusseja lämmön takaamiseksi ja ahkion peite on tuulenpitävä ja sen saa tarvittaessa kiinni niin, että vain kasvot jäävät paljaaksi.”

Katri Mäkelä esittelee ahkiossa solumuovisen makuupatjan päällä olevia pehmusteita. Taustalla näkyy Koukkuniemen riksoja ja Rientopyöriä.

Ahkiot on Koukkuniemelle tehnyt Hiking Travel HIT. Paukkupakkasilla ahkioilla ei aiota liikkua.

Tärkeää toimintaa

Ulkoilu on erittäin tärkeää toimintaa Koukkuniemessä.

Kesäisin on ollut käytössä kaksi sähköavusteista riksaa ja kaksi sähköavusteista Rientopyörää, joissa myös asukas pystyy halutessaan aktiivisesti itse polkemaan.

”Niillä on käyty pitkilläkin reissuilla. Esimerkiksi Hatanpään arboretumissa.”

Mäkelä sanoo, että ulkoiluvälineet mahdollistavat monipuolisen ulkoilun.

”Se on tosi tärkeää, että asukkaat pääsevät ulos. Se virkistää ja vaikuttaa suoraan hyvinvointiin.”

Ahkiot saatiin viime kevättalvella, mutta niitä ei silloin ehditty käyttää. Tänä vuonna hyviä talvikelejä odottavat myös ulkoilukäyttöön hankitut kaksi potkukelkkaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut