Onko Tampereen katujen lämmitys 290 000 eurolla kerskakulutusta vai järkevää? Säästöjä etsivät kaupunkilaiset ihmettelevät toimintaa – näin viranhaltija vastaa

Lämpö tulee kaukolämmön paluukierrosta ja hyödyt ovat kuluja suuremmat.

Sokoksen yläkerrasta viikko sitten tiistaina aamupäivällä otetussa kuvassa Hämeenkadun lämmitetyt jalkakäytävät erottuvat selvästi. Pyöräkaistoilla ja ratikkapysäkeillä lämmitystä ei ole. Lumipyryn jälkeen lumet olivat sulaneet lämmitetyiltä osuuksilta. Järjestelmä rakennettiin 2000-luvun puolivälissä.

11.1. 11:17 | Päivitetty 11.1. 14:07

Moro, Hämeenkatu

Pitäisi säästää, mutta Tampereen kaupunki lämmittää jalkakäytäviä ja kävelykatuja. Moni kysyy, miksi ja mihin hintaan. Onko katujen lämmittämisessä mitään järkeä? Varsinkin näillä sähkön hinnoilla ja säästötarpeilla, kun kodeissa neuvotaan alentamaan lämpöjä.

Kaupungilta rauhoitellaan huolta sähkön tuhlauksesta. Katulämmitys hoidetaan kaukolämmön paluukierron lämmöllä.

Lue lisää: Nyt Tampereen katujen sulatusjärjestelmän sulkemista vaaditaan myös kuntalais­aloitteella: ”Imagoarvo on muuttunut negatiiviseksi”

Tampereen kaupungin rakennuttamisjohtaja Milko Tietävinen tiivistää, että katulämmityksestä tulee kuluja, mutta hyödyt ovat silti suuremmat kuin kulut.

”Katusulatusjärjestelmät ovat perusteltuja erittäin vilkkailla kävelyalueilla, kuten tärkeimmät joukkoliikenteen terminaalit, vaihtopysäkit, erittäin vilkkaat kävelykadut ja jalkakäytävät sekä isojen kauppakeskusten/tavaratalojen pääsisäänkäyntien edustat. Näillä alueilla liikkuu usein paljon erikuntoisia kävelijöitä.”

”Juuri näin kahden ihmisen liukastuvan Hallituskadulla. Tässä on paljon turvallisempi kävellä”, Tahmelassa asuva Anna Katajisto kehui Hämeenkadun lämmitettyä jalkakäytävää maanantain myterissä ja näytti, että hän on myös varustautunut kenkien nastoilla.

Aleksis Kiven kadun lämmitetty osuus alkaa Raatihuoneen kulmalta ja jatkuu Hallituskadulle saakka.

Kuninkaankadulla kävelykadun lämmitetty osuus ulottuu Hämeenkadulta aina Puutarhakadun reunaan saakka. Kuninkaankadun ja Tuomiokirkon kävelykadut rakennettiin 1990-luvun lopulla, ja ne olivat Tampereen ensimmäisiä katusulatuskohteita.

Kulut

Vuonna 2021 katujen lämmitykseen käyttökustannukset olivat yhteensä noin 290 000 euroa. Kustannukset vaihtelevat paljon eri talvina. Kulut jakaantuvat kaupungin ja kiinteistöjen kesken niiden vastuulla olevien pinta-alojen mukaan.

”Periaate on, että jalkakäytävän talvikunnossapidosta vastuussa oleva kustantaa sulatusjärjestelmän käyttökustannukset. Vuonna 2021 kaupunki laskutti järjestelmän kustannuksia 180 000 euroa.”

Viime vuoden tiedot katujen osalta puuttuvat vielä. Kaupin kolmen tekonurmikentän lämmitys maksoi vuonna 2022 noin 390 000 euroa. Keskitalvella kenttiä ei lämmitetä.

Hyödyt

Jään ja lumen sulattamisen tärkeimpänä hyötynä on turvallisuus. Liukastumisonnettomuudet vähenevät.

”Lainaan kuntatekniikan suunnittelupäällikkö Jouni Siveniusta. Lämmityksen ansiosta lumen auraus- ja poiskuljetustarve vähenee ja katutila on ilman lumikasoja paremmin käytettävissä.”

Lämmitetyillä osuuksilla ei tarvita liukkauden torjuntaa, jolloin loskaa, kuraa ja hiekoitussepeliä ei kulkeudu kivijalkaliiketiloihin eikä keväällä ole hiekoituksen poistoa ja sen aiheuttamaa pölyongelmaa.

Lämmitettyä jalkakäytävää pidetään myös houkuttelevampana kuin liukasta.

Hämeenkadun jalkakäytävä on lämmitetty tästä Aleksis Kiven kadun kohdalta korttelin matkan Kuninkaankadulle saakka molemmin puolin katua.

Hallituskadulla lämmitetyn jalkakäytävän osuus erottuu selvästi.

Säästö?

Katulämmityksen lopettamisesta kertyisi kaupungin arvion mukaan noin 100 000–200 000 euron vuosittainen säästö käyttökuluissa.

Karkeasti laskettuna lämmitys maksaa noin kaksinkertaisesti verrattuna perinteiseen talvikunnossapitoon.

Toisessa vaakakupissa on sitten viihtyisyys ja etenkin turvallisuus. Liukastumisonnettomuudet maksavat Suomessa vuosittain jopa 600 miljoonaa euroa sairaanhoitokuluina, vakuutuksina ja sairauspoissaoloina.

Hämeenkadun lämmitystä suunniteltiin katuremontin yhteydessä laajennettavan niin, että kaupunki toteuttaa investoinnin ja käyttökustannukset peritään jalkakäytävään rajautuvalta kiinteistöltä. Kiinteistöt eivät olleet halukkaita katusulatusjärjestelmien laajentamiseen tällä kustannusjakoperiaatteella.

Tältä näytti kesällä vuonna 2006, kun Hämeenkadun jalkakäytävien alle asennettiin katulämmityksen putkistoa.

Tiatoo

Tampere lämmittää katuja ja kenttiä

Lämmitettyjä jalkakäytäviä on Hämeenkadulla Aleksis Kiven kadun ja Kuninkaankadun välisellä osuudella.

Kävelykatuosuus Aleksis Kiven kadulla on lämmitetty Hämeenkadun ja Hallituskadun välillä.

Kuninkaankadun kävelykatu on lämmitetty Hämeenkadun ja Puutarhakadun välillä.

Hallituskadulla pohjoisen puoleinen jalkakäytävä on lämmitetty jonkin matkaa Aleksis Kiven kadusta Hämeenpuistoon päin.

Tuomiokirkonkadun kävelykadulla on lämmitys Hämeenkadun ja Kyttälänkadun välillä.

Lisäksi lämmitys on Patosillalla (sähkö) Tammerkosken kohdalla ja Kansiareenan kävelykatuosuudella.

Kaupin urheilupuistossa on kolme lämmitettävää tekonurmikenttää, jotka ovat käytössä jouluun saakka ja helmikuun alkupuolelta lähtien.

Patosiltaa lukuun ottamatta lämmitykseen käytetään kaukolämmön paluukiertoa lämmönvaihtimien kautta.

Monilla kiinteistöillä on myös omia kulkuväylien lämmitysjärjestelmiä esimerkiksi sisäänkäynneissä sekä kävely- ja ajoluiskissa.

Osallistu viikon kysymys -kilpailun arvontaan!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut