Mikä Mansen kuskeja riivaa, kun helppoa sääntöä ei osata?

Esimerkiksi vuonna 1998 todettiin, että Nuolialantien yli pääseminen on jalankulkijoille milttei mahdotonta, koska autot eivät antaneet tietä, kuten lain mukaan kuuluu. Tilanne ei ole tarpeeksi korjaantunut edelleenkään Tampereen suojateillä.

18.12.2022 11:00

Moro, Tampereen suojatiet

Moron lukija kirjoitti todella tärkeästä asiasta, joka pitäisi vihdoin saada Tampereella kuntoon. Autojen on väistettävä suojatiellä jalankulkijaa. Miten tämä voi olla niin vaikeaa?

Näin nimimerkki Jenni kirjoitti:

”Olen kohta vuoden verran seurannut Tampereen suojatiekulttuuria äitinä. Liikun vaunujen/rattaiden kanssa päivittäin keskusta-, Tammela- ja Kaleva-akselilla. Suojatietä lähestyessä saa moneen kertaan varmistaa, että tie on vapaa. Harvemmin autot pysähtyvät antamaan tietä. Pahimmillaan saan kuskilta pahan katseen, kun yritän päästä yli.”

”Olen nähnyt myös kiihdytyksiä ja ihan kohteliaan morjestuksenkin, kun melkein rattaiden päältä on ajettu. Tämä asia on aina ärsyttänyt, mutta nyt pienen lapsen kanssa liikkuessa saa tamperelaisten ajotyyli tunteet kuumenemaan. Muissa kaupungeissa meininki on aivan erilainen. Ihmetyttää siis, mikä Mansen kuskeja riivaa!”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut