Juliste laulajatähti Kikasta vaaleanpunaisissa bikineissä vietiin tamperelaisesta museosta

Varkaan omantunnon toivotaan kolkuttavan, jotta Kikka löytäisi tiensä takaisin näyttelyyn kaikkien iloksi.

Kikan ja Popedan aidot julisteet olivat näyttelyssä osana teekkarin opiskelijakämpän sisustusta.

28.11.2022 12:56

Moro, Werstas

Tamperelaisen laulajan Kirsi Viilosen eli Kikan harvinainen juliste 1990-luvulta on varastettu näyttelystä Työväenmuseo Werstaalta Finlaysonin alueella Tampereelta. Museo toivoo varkaan palauttavan julisteen.

”Juliste varastettiin seinältä muutama viikko sitten. Varkaus havaittiin nopeasti, mutta omat sisäiset selvityksemme eivät ole johtaneet tekijän jäljille. Tarkemmin en voi avata turvajärjestelyjä, mutta eivät näyttelytilat koskaan ole oman onnensa nojassa”, kertoo näyttelypäällikkö Anne Lahtinen.

Näyttelypäällikkö Anne Lahtinen näyttää kohtaa, josta Kikan juliste varastettiin. Museo toivoo varkaan palauttavan julisteen.

Lahtinen sanoo, että julisteen voi palauttaa seuraamuksitta vaikka kuoressa museon asiakaspalveluun tai vaikkapa postitse kirjeessä.

”Mitään sen enempää emme ala kysellä. Toivomme, että varkaan omaatuntoa alkaa kolkuttaa, ja Kikka löytäisi tiensä takaisin.”

Jos sinulla on jotakin havaintoja varkauteen tai Kikan julisteen nykyiseen olinpaikkaan liittyen, ole yhteydessä Werstaaseen ja Anne Lahtiseen.

Ilman pleksiä

Juliste on Suosikki-lehden A3-kokoinen juliste, joka oli tuotu näyttelyyn varta vasten museokeskus Vapriikista, jonka kanssa Werstas yhteistyössä on järjestänyt suurnäyttelyn Tampereen teollisuuden 200-vuotisesta historiasta.

”Kikan juliste oli seinällä näyttelyyn rakennetussa teekkarin opiskelijakämppänurkkauksessa. Samassa kohdassa kerrotaan korkeakoulujen tulosta tehdaskaupunkiin.”

Juliste oli seinällä Popedan julisteen yläpuolella. Juliste oli kiinnitetty nuppineuloilla eikä suojapleksiä tai muuta suojaa ollut.

”Tavoite on ollut luoda opiskelijakämpän tunnelmaa, siksi mitään suojia ei ole ollut.”

Näyttely jatkuu

Lahtinen kertoo, että näyttelyesineiden varastaminen museosta on äärimmäisen harvinaista.

”Ihmiset ovat pääsääntöisesti fiksuja. Ehkä tämä Kikka-varkauskin on ollut hetken päähänpisto.”

Tampereen teollisuuden historiaa esittelevää näyttelyä varten on saatu Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-apuraha.

Näyttely on avoinna Työväenmuseo Werstaalla tiistaista sunnuntaihin kello 11–18 ja sinne on vapaa pääsy.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut