Kananmunan heittäjät voivat saada ison laskun

22.11. 13:31

Tammelan ja Osmonmäen kananmunaongelma on jatkunut harvinaisen pitkään. Moron toimituskin on saanut harmistuneilta kaupunkilaisilta asiaa koskevia viestejä pitkin syksyä.

Samanlaisia ei-toivottuja harrastuksia on tänä vuonna ollut muun muassa Kaukajärven ja Kalevan teineillä. Myös muilla paikkakunnilla ovat munat lentäneet.

Lue lisää: Nuorisoporukka heittelee ohikulkijoita ja rakennuksia raaoilla kananmunilla Tampereella, kohteena jopa pikkulapsia

Poliisi muistuttaa, että vaikka heittelijät todennäköisesti ovat alle 15-vuotiaita, voi heille koitua ”harrastuksesta” todella kallis lasku. Jos raaka kananmuna pääsee esimerkiksi kuivumaan talon rakenteisiin, voi edessä olla jopa tiiliseinän uudelleen rakennus tai puuosien vaihtaminen puhtaisiin. Kyse on siis jopa tuhansista euroista.

Suomessa vahingonkorvausvastuun syntymiselle ei ole tiettyä ikärajaa, jonka vuoksi myös alaikäinen voi saada ison laskun. Sen sijaan 15-vuotias voidaan tuomita rikoksesta rangaistukseen, jolloin hänestä tulee rikosoikeuden silmissä syyntakeinen ja rikoksistaan vastuussa oleva henkilö.

Eräällä pikkupaikkakunnalla vastaava ongelma hoidettiin pois päiväjärjestyksestä varsin nopeasti ja tehokkaasti. Eräs vanhemmista sai porukasta hyvän kuvan itse teossa. Sen jälkeen hän kertoi paikallisessa some-ryhmässä, että hänellä on kuva heittelijöistä ja siitä tunnistaa hyvin asianosaiset. Hän ei siis julkaissut kuvaa, vaan kertoi sen olemassa olosta.

Tarina ei kerro, kuinka monelle saman alueen vanhemmalle hän kuvan välitti. Joka tapauksessa ongelma tiettävästi poistui saman päivän aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut