Tampereen kaupunki ei enää järjestä perinteisiä ilotulituksia – ”Turvajärjestelyt muuttuivat vuosi vuodelta hankalammaksi”

Itsenäisyyspäivänä Keskustorilla on luvassa musiikkia, puhetta, runoja ja kuorolaulua.

Kahtena koronatalvena itsenäisyyspäivän juhlan Keskustorilla on huipentunut rakennusten valaisuun. Niin käy tänäkin vuonna. Ilotulitusta ei tällä tietoa järjestetä enää milloinkaan.

16.11. 10:49

Moro, Keskustori

Itsenäisyyspäivänä ei enää nähdä kaupungin järjestämää suurta ja näyttävää ilotulitusta.

Kahtena koronavuotena se on korvattu Keskustorin rakennusten valaisulla, mutta kymmenien vuosien perinteeseen ei enää ole paluuta.

”Ilotulituksen lopettamisesta tehtiin valtuustoaloite ja siitä on myös tullut jonkin verran palautetta melun ja roskien vuoksi. Se ei enää ollut kestävää toimintaa”, perustelee kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen.

”Toinen näkökulma on se, että sen järjestäminen tuli yhä hankalammaksi. Turva-alueet laajenivat keskellä kaupunkia ja ammuttavien pommien koko pieneni selvästi.”

Osallistu viikon verkkokysymyksen arvontaan klikkaamalla tästä.

Valoviikkojen avajaisissa ilotulitus on jo muutaman vuoden korvattu Tanssivat vedet -esityksellä.

Kallista puuhaa

Saarteisen mukaan ilotulitus on maksanut noin 1 000 euroa minuutissa eli esimerkiksi tyypillisen viiden minuutin hinta on ollut noin 5 000 euroa.

Tampereen kaupunki ei enää järjestä suuria ilotulituksia, vaikka ne houkuttelivatkin keskustaan jopa kymmeniä tuhansia katsojia.

”Sen sijaan turvajärjestelyt tulivat vuosi vuodesta kalliimmaksi kun piti palkata pyhäpäivänä kymmeniä järjestyksenvalvojia rajaamaan yhä suurempia turva-alueita.”

Päätös ilotulituksen lopettamisesta koskee vain kaupungin niin sanottuja bränditapahtumia eli muun muassa Valoviikkojen avajaisia ja itsenäisyyspäivää. Sen sijaan yksityiset järjestäjät ja esimerkiksi Särkänniemi voivat jatkaa ilotulituksiaan.

Paikka muuttuu

Itsenäisyyspäivän kansanjuhlaa voi sanoa konsertiksi.

Paikka muuttuu siten, että esiintymislava rakennetaan Puutarhakadulle ja kaupunkilaiset ohjataan kirkonmäelle ja Laikunpuistoon., lähemmäksi joulukuusta ja Keskustorin Joulutoria.

”Esiintymässä ovat Arttu Wiskari ja Mikko Töyssy. Runoja lausuu tunnettu tamperelaisnäyttelijä Karoliina Blackburn ja juhlan juontaa kaikille tuttu toimittaja Salla Paajanen.”

”Kaupungin puolesta puheen pitää konsernijohtaja Juha Yli-Rajala ja kuorolaulua esittävät Pirkanpojat ja mieskuoro Laulajat.”

Konsertti huipentuu Keskustorin rakennusten valaisuun. Se jatkuu ilta-aikaan tammikuulle.

Tammelantorilla ei juhlaa

Tammelantorilla on muutamana vuotena järjestetty Tampereen ev. lut. seurakuntien organisoima vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhla. Nyt sitä ei voida järjestää.

Vuosi sitten järjestettiin vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhla ja ruokakassien jako Tammelantorilla Tampereella. Kuvassa ruokaa jakamassa Ruokapankin vapaaehtoinen Pekka Ruohonen, SPR-vapaaehtoinen Aino Räisänen ja seurakunnan työntekijä Merja Kerttula (oik.).

”Päädyimme tähän ratkaisuun, jotta voimme käyttää tapahtumaan suunniteltuja varoja joulun ruokakasseihin. Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet huimasti, emmekä halunneet kutistaa joulun ruokakassin sisältöä aivan minimiin”, selventää ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen seurakuntien Ruokapankista.

Moron syksyisen peräkonttikirppiksen tuotto ohjataan elintarvikeostoihin. Ruokapankilta arkena lähteviin ruokakasseihin on kaventuvan hävikkivalikoiman lisäksi on viikoittain ostettava puurohiutaleita, hernekeittoa, kananmunia, levitettä, sekä esimerkiksi valmisruokia”, Palkonen muistuttaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut