Keskeiselle paikalle Tampereelle syntyi todellinen giljotiiniristeys – edes liikennemerkin vaihto ei hillinnyt henkilöautoilijoita

Taysilta Kuntokatua pitkin tuleva liikenne ei pysähdy lainkaan tai jää seisomaan vääriin liikennevaloihin.

Risteyksessä on peräti kaksi stop-merkkiä, mutta silti osa autoilijoista ei huomaa niitä tai muuten noudata niitä. Moron liikennetohtori Arto Grönroos (vas.) ja taksiautoilija Juha Setälä toteavat, että sulkuviivalla auton pitää olla kokonaan pysähtyneenä edes sekunnin. Kuvan taksi ajoi juuri niin kuin pitääkin.

20.9. 10:06

Tampere, Tays

Tampereen Teiskontielle on syntynyt henkilöautojen giljotiini, jossa voi milloin tahansa sattua paha kolari henkilöauton ajaessa bussin eteen.

Henkilöautoilijat eivät osaa väistää Teiskontien bussikaistaa kulkevia busseja, vaikka risteykseen on vaihdettu pakollista pysähtymistä osoittava stop-merkki. Ennen sitä samalla paikalla oli väistämisvelvollisuutta osoittava kärkikolmio, mutta senkin kanssa oli ongelmia.

Teiskontien pulmaristeyksestä on tullut Moron toimitukseen viestejä pitkän aikaa.

”Stop-merkki on se ainoa kahdeksankulmainen punainen iso liikennemerkki Suomessa”, Moron liikennetohtori Arto Grönroos toteaa vinkiksi.

Grönroos kävi tarkkailemassa stop-merkin noudattamista taksiautoilija Juha Setälän kanssa. Setälä ajaa risteyksessä useita kertoja päivittäin sairaalan kyytien takia.

Liikennetohtori Arto Grönroosin (vas.) ja taksiautoilija Juha Setälän takan näkyvä punainen liikennemerkki osoittaa pakollista pysähtymistä. Pitää siis pysähtyä kokonaan. Grönroosin keksimä termi ”näennäispysähtyminen” hitaasti valumalla ei riitä.

Tuntematon merkki?

20 minuutin tarkkailujakson aikana yli puolet autoilijoista olisi saanut paikalla sakon, mikäli poliisi olisi valvonut liikennemerkkien noudattamista. He ajoivat kuin stop-merkkiä ei lainkaan olisi.

”Osa pysähtyy ihan kokonaan, niin kuin stop-merkin kohdalla pitää aina tehdä. Ja vaikka ollaan jonossa, niin jokaisen on erikseen kokonaan pysähdyttävä merkin kohdalla”, Grönroos muistuttaa.

Usein tavallinen kolmiokin tuntuu olevan osalle autoilijoista tuntematon merkki. Se kertoo, että kolmion suunnasta tulevalla on väistämisvelvollisuus.

”Olisikohan tässä niin, että sairaalalla käy paljon väkeä myös pikkupaikkakunnilta, missä ei ehkä ole yhtäkään stop-merkkiä, joten sitä ei niin panna merkille”, Setälä aprikoi.

Ei vain osata

Tarkastelujakson lopputulos on surullinen: ei joko osata tai välitetä. Kaiken lisäksi moni jäi paikalle pysähdyksiin odottamaan viereisille kaistoille tarkoitettujen liikennevalojen vaihtumista vihreäksi.

”Tässä liikennevalot eivät koske keskustaan kääntyvää kaistaa”, Grönroos toteaa.

Setälä ja Grönroos miettivät, että kolmio voisi olla sittenkin tässä risteyksessä toimivampi. Kenties sitä voisi vielä kokeilla.

Edellinen ongelma risteyksessä oli Teiskontieltä bussikaistaa ajavien iso määrä. Tämä pulma ei ole poistunut.

Bussikaista on tarkoitettu vain busseille ja takseille sekä Kuntokadun jälkeen sieltä tulevien liityntäkaista.

Helppoa pitäisi olla. Tien yllä liikennemerkit kertovat ja maalaukset vahvistavat: Oika kaista on vain busseille ja takseille ja Taysin suuntaan kuntokadulle kääntyville. Suoraan saavat ajaa sitä kaistaa vain bussit ja taksit.

Silti Teiskontietä keskustan suuntaan ajavat tulevat bussikaistaa jo Kuntokadun kohdalla, koska he suuntaavat Rantatunneliin. Moni väärässä oleva eli Teiskonteiltä bussikaistaa tullut soittelee torveaan ja näyttää käsimerkkejä Kuntokadulta oikein ajaneille.

”Vielä pahempaa oli ennen kuin tuo sulkuviiva maalattiin”, Setälä kertoo.

Heristelijöille tiedoksi: bussikaistalla ei saa ajaa ja se pitkä valkoinen viiva Kuntokadun risteyksessä on sulkuviiva: sitä ei saa ajoneuvolla ylittää.

Oikean puoleinen kaista on bussikaistan jatke, jonne Teiskontien suunnasta ajavalla tavallisella autoilijalla ei ole mitään asiaa. Hänen kuuluu ajaa vasemmilla kaistoilla ja vaihtaa oikealle kaistalle vasta yhtenäisen valkoisen sulkuviivan jälkeen.

Vaihtakaa siis tunnelin suuntaan vievälle kaistalle vasta risteyksen ja sulkuviivan jälkeen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut