Moron kolumni: Vielä pari hassua kuukautta niin päivä pidentyy jälleen

16.9. 13:33

En suostu vielä lopettamaan kesää, minua vastapäätä istuva ihminen toteaa. Hän näyttää päättäväiseltä nojatuolinsa uumenissa. Utelen, miten kesää vielä syyskuun puolessa välissä jatketaan?

”Käyn aamu-uinnilla Tohlopilla. Juon sumpit Tammelantorilla. Sotken munamankelilla keskukaupungilla ja käytän lippistä sekä aurinkolaseja. Loikoilen uimarannoilla, koluan metallinpaljastimella Kaupin lenkkipolkuja, kerään kukkia, lärään puistossa runokirjoja ja keksin kaikkea äkkinäistä kuten mato-onkimista Teiskossa tai vieraalla bussilinjalla köröttelyä tuntemattomaan kohteeseen.

Otan lunkisti, sehän kesässä on olennaista. Turinoin kaupan jonossa mököttäville jonneille, syön kasviksia ja pehmiksiä, kysyn Kalevan uimahallin lauteilla, mille vitsille hikitiinut ovat viimeksi nauraneet. Treffailen kaikenikäisiä tyyppejä, tuijottelen pilviä taivaalla, hyräilen hississä, puhaltelen purkkapalloja, lätkin pasianssia ruokiksella ja kyselen pomolta, miten hän aikoo tulevat lomansa viettää.”

Viksuja vetoja, mietin. Kunpa moni muukin uskaltaisi tässä maailmantilanteessa ja näissä säästötalkoissa ajatella yhtä virkeästi.

Toinen kohtaamani ihminen on pohtinut samaa asiaa irti päästämisen näkökulmasta. ”Haluan kerrankin ottaa syksyn vastaan ja lopettaa rimpuilun”, hän huokaa.

”Kesä on pöyhkeä, ylimielinen ja liian paljastava kaikessa koreudessaan. Suvi luulee olevansa vuoden ainoa hetki, jolloin ollaan vapaita ja elossa. Olen ikäni surrut valon hiipumista, pimeyteen sukeltamista ja luonnon kuolinkamppailun todistamista. Joka Jumalan vuosi mieleni on painunut pakkaselle, kun olen taistellut kaikin voimin lokakuuta vastaan. Nyt en enää suostu siihen. Olen lopettanut kamppailun.”

”Avaan sylini syksylle, taivun pimeyden hellään huomaan ja annan kaiken repsahtaa ympärilläni, siihen tarttumatta, sitä vastaan kapinoimatta. Harava saa jäädä puuta vasten, pihakeinu lumen alle, postilaatikko kenolleen.

En aloita uutta muodikasta treeniä, en kääriydy shaaliin, en haaveile kaukomatkasta vaan myönnyn olemaan tässä ja näillä eväillä. Hyväksyn hämärän hyssyn ja katson mitä tulee entisen tilalle. En inise arkisista askareista, en kitise lepokauden lohduttomuudesta. Toivotan jopa marraskuun tervetulleeksi. Vuoden julmin aika, en pelkää mahtiasi enää. Tule vaan, minä asetun katsomoon ja sinä saat tehdä mitä ikinä haluat. Tuulet saavat nyt puhaltaa, tervetuloa kylään syys!”

Kirjoittaja on psykoterapeutti, työnohjaaja ja toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut