Sunnuntaina Tampereen Keskustorin kirppispullat ovat takuulla tuoreita, sillä ne leivotaan Kangasalla opiskelijavoimin aamuyön tunteina

Suosikkipulla keksittiin päivässä. ”Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, vaan pullaa, mutta makujen pitää sopia yhteen.”

Kirppispullan eli sitruuna-vaniljakierteen suunnitelleet Johanna Laitala (vas.) ja Hanna Laihanen valmistelivat jo maanantaina sunnuntaisen peräkonttikirppiksen herkkuja. Kämmenellä on gluteenittomia sämpylöitä paistamista ennen.

8.9. 15:00 | Päivitetty 8.9. 15:33

Moro, Tredun leipomo

Moron peräkonttikirppiksellä Keskustorilla myydään sunnuntaina takuulla tuoretta pullaa, mikä on aina ollut kunnia-asia.

Niinpä lukijaäänestyksen voittaneet sitruuna-vaniljakierteet paistetaan sunnuntaina aamuyöstä Tredun Kangasalan toimipisteen leipomon uuneissa.

Koko viikko on valmisteltu sunnuntaita varten. Tehty taikinoita, kaulittu ja leikattu ja sivelty kreemiä.

Maanantaina Tredun leipomolla aloitettiin heti aamulla taikinoiden tekeminen ja muut esivalmistelut tuoreiden kirppistarjottavien tekemiseksi.

Tredun leipomossa valmisteltiin koko viikko peräkonttikirppiksen herkkuja. Mukana ovat olleet muun muassa vasemmalta Pii Mahla, Essi Kaarlela, Noora Kankaanpää, Anna Jokiaho, Jussi Viitanen, Valerie Oksanen, Elisa Kaunismäki, Johanna Laitala ja Hanna Laihanen.

Lopulta tarvittavat pullat ovat pakkasessa odottamassa sunnuntaita ja viimeistä silausta.

”Paistamme sunnuntaina aikaisin aamulla noin 800 pullaa”, laskee leipomon opettaja Elisa Kaunismäki.

Herkkuja myydään Peräkonttikirppiksellä Vanhassa kirkossa kahvilassa ja Tapulikahvilassa.

Hyväntekeväisyyskahvioiden tuotto menee suoraan Tampereen. ev.lut. seurakuntien ruoka-apuun, jonka tarve on ennennäkemättömän suurta.

Samaan hyvään tarkoitukseen menevät suoraan myös peräkonttikirppiksen myyntipaikoista perityt maksut. Paikat arvottiin jo elokuussa.

Viideltä alkuun

Leipomoalan opiskelijat aloittavat paistamisen viimeistään viiden aikaan sunnuntaina aamulla. Tarjolle tulee myös tuoreita täytettyjä sämpylöitä sekä gluteenittomat vaihtoehdot.

Kirppispullan kehitelleet opiskelijat Johanna Laitala ja Hanna Laihanen olivat maanantaina aamulla Tredun gluteenittoman leipomon tilassa valmistelemassa sämpylöitä.

He kertovat, että Moron lukijaäänetyksen voittanut sitruuna-vaniljakierre ideoitiin loppujen lopuksi nopeasti. Kaikki äänestyksessä olleet pullavaihtoehdot mietittiin päivässä.

”Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, vaan pullaa, mutta makujen pitää sopiva yhteen. Taikinassa on kardemummaa, joten ihan mitä vain ei sovi laittaa.”

Anna Jokiaho ja Jussi Viitanen valmistelivat kierrepullan taikinaa. Reunan tasoittamisen jälkeen levitettiin sitruunatahna ja vaniljakreemi ja kierrettiin koko komeus rullalle.

Sitruuna on raikasta

Kierteeseen valikoitui ensin mauksi sitruunatahna, joka maistelussa oli mukavan raikas ja kirpeä.

”Vaniljakreemi laitettiin mukaan pehmentämään sitruunan kirpeyttä.”

Anna Jokiaho pursottaa ja Jussi Viitanen ja Hanna Laihanen tarkkailevat, miten vanlijakreemi saadaan näppärästi sitruunatahnan päälle.

Taikinalle levitetään ensin sitruunatahnaa ja sitten vaniljakreemiä.

Kehittelyssä oli mietittävä myös pullan leipomisen aikataulutus, ulkonäkö, estetiikka ja toteutuskelpoisuus.

”Kirppispullia pitää pystyä tekemään paljon.”

Paistamisen jälkeen pullat vielä viimeistellään lumijauheella, joka ei kuulemaa ole tomusokeria, vaan oma tomusokeria paremmin lämpöä kestävä jauheensa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut