Tampereen Siipimiesten Lentolaite lähtee Tallinnan kilpailuun, koska Helsingissä kävi huonosti

Lauantaina tamperelaisten rakentama lentovehje kohoaa rampista Tallinnan taivaalle.

25.8. 15:00

Helsingissä kova tuuli esti lentämisen, mutta Red Bull kutsui tamperelaiset lauantaikin Tallinnan lentopäivään.

Moro, Siperia

Tamperelaisten Siipimiesten Soommoro-lentolaite ei päässyt osallistumaan Red Bullin lentopäivään viime lauantaina Helsingissä, koska kova puuskittainen takatuuli oli järjestäjien mielestä liian vaarallinen.

Suuri pettymys vaihtui kuitenkin jo sunnuntaina uuteen intoon, sillä Red Bull kutsui tamperelaiset laitteensa kera Tallinnan lentopäivään, joka pidetään tulevana lauantaina.

”Saamme osallistua kilpailuun ulkopuolisina, mutta pääasia, että päästään lentämään. Lyhensimme eilen siiven kahdeksaan metriin, koska Tallinnassa on eri säännöt”, kertoi rakentajaryhmän manageri Jaakko Hautamäki tiistaina.

Lentopäivän ideana on porukalla työntää joukkueen lentolaite korkealta rampilta vauhtiin. Yksi joukkueesta on kyydissä lentäjänä. Alhaalla odottaa veden pinta. Korkeutta pudotukselle on noin kuusi metriä.

Tamperelaisjoukkueen koneen siiven muoto on kopioitu oikeasta Harakka-nimisestä liitokoneesta. Ryhmä uskoo laitteen lentävän pitkälle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut