Tampereen keskustan yllätyspaikasta kertyi hunajaa 50 kiloa

100 000 mehiläistä ahkeroi mettä keräten. Nyt pesissä valmistaudutaan talven viettoon.

Mehiläiset ovat tärkeitä pölyttäjiä koko maapallon hyväksi. Mehiläistarhuri Teemu Aittamaa kaatoi keskiviikkona sokeriliuosta Konsulinsaaren pesiin, jotta mehiläiset pärjäävät talven yli.

25.8. 12:00

Moro, Konsulinsaari

Konsulinsaaren kahden mehiläispesän ensimmäinen kesä sujui mainiosti. Keskiviikkona aamulla ahkerille mehiläisille vietiin toista kertaa lisäruokintana sokeriliuosta talveen valmistautumiseksi.

”Kesä oli Tampereella niin kuin muuallakin Etelä-Suomessa oikein hyvä. Oli sopivasti hellettä ja kosteutta, joka jatkuu pitkälle syksyyn. Kouluarviosanoin sanoisin, että kesä oli 9+”, toteaa mehiläistarhuri Teemu Aittamaa.

Aittamaan yrityksen Korpikuusikon Hunajan hoivissa on tänä vuonna noin 120 pesää, joissa työskentelee noin kuusi miljoonaa mehiläistä. Useimmat pesistä ovat nimikkopesiä, joista jokin yritys on tehnyt avaimet käteen -sopimuksen. Se sisältää kaiken ja vielä nimikkopesän hunajat päälle.

22 kiloa sokeria veteen liuotettuna, siitä on mehiläisten talven ruokavalio tehty.

Jätehuollon pesät

Konsulinsaaren kaksi pesää ovat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n nimikkopesiä. Ne menestyvät niin hyvin, että loppukesästä Aittamaa siirsi noin 30 000 mehiläistä pois saaresta kahteen uuteen pesään.

”Konsulinsaaresta tuli hunajaa enemmän kuin varovasti keväällä arvelin. 30 kilon sijaan tuli 50 kiloa. Yleensä mehiläiset eivät tykkää ylittää isoja vesistöjä, mutta saaressa Tammerkoski ei näyttänyt häiritsevän niitä yhtään.”

Konsulinsaaren hunajan pääraaka-aine on lehmuksen mettä, joka on mehiläisten herkkua.

Talviruokintaa sokeriliuoksella tarvitaan, jotta mehiläiste jaksavat pitää pesän lämpimänä läpi talven.

Konsulinsaaren kaksi mehiläispesää menestyivät ensimmäisenä kesänään hienosti. Hunajaa tuli yli odotusten ja mehiläisten määrä kasvoi niin, että niistä jaettiin kaksi uutta pesää.

Katolta paljon hunajaa

Aittamaalla on pesiä lisäksi myös Tampere-talon katolla, Finlaysonilla ja kesän uutuudessa eli Pölyttäjäpenkissä.

”Tampere-talon katolla on neljä pesää ja ne tuottivat tänä kesänä hienosti noin 120 kiloa. Lähellä on paljon hyviä kasveja mehiläisille. Ennätys Tampere-talon katolta on neljästä pesästä 186 kiloa hunajaa.”

Talvi menee pesässä

Aittamaa kertoo, että mehiläiset eivät kovimmillakaan pakkasilla vaivu horrokseen, vaan talvehtivat tiiviinä yhteiskuntana.

”Vaikka ulkona on 20 astetta pakkasta ja revontulet loimuavat, niin pesän keskellä on 20 astetta lämmintä. Siellä mehiläiset ovat tiiviisti ja värisyttelevät lento lentolihaksiaan, jolloin pesä pysyy lämpimänä.”

Tämä takia Aittamaa pitää huolta, että pesissä on tarpeeksi lisäravintoa, jotta talven yli selvitään.

”Keskiviikkona Konsulinsaaren molempiin pesiin meni noin 22 kiloa sokeria veteen liuotettuna.”

Tämän jälkeen pesiin ei enää tarvitse laittaa lisäruokaa. Tuolla määrällä pesä pärjää ensi kevään lentokauteen saakka.

Tampereen keskustaan tuodut mehiläiset ovat koko luomakunnalle elintärkeitä pölyttäjiä, joiden toiminta on ravintomme perusta.

Siksi niitä pitää arvostaa ja edesauttaa selviämään. Nykyään niitä uhkaavat maailmanlaajuisesti muun muassa ilmansaasteet ja holtiton kasvimyrkkyjen käyttö.

Lue lisää: Tampereen Konsulinsaareen tulee 100 000 yllätysasukasta – Kesäherkkua syntyy ainakin 30 kiloa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut