Riku Nieminen kertoo, mikä on Suomen ”juicemaisin” paikkakunta – Juice Originals viimeistä kertaa Tampereella, osallistu lippuarvontaan

Riku Nieminen ei usko, että vastaavaa kokoonpanoa tullaan enää näkemään.

Riku Nieminen näytteli Juice Leskistä elämäkertaelokuvassa.

4.8. 6:00

Moro, Pyynikki

Juice Originals esiintyy Tampereella Pyynikki-ilmiössä 20.8. Yhtye koostuu Juice Leskisen eri yhtyeiden soittajista, ja solistina loistaa Juice-elokuvan päätähti Riku Nieminen. Orkesteria johtaa Anssi Tikanmäki.

Pyynikki-ilmiö on viimeinen tilaisuus nähdä Juice Originals laulajan kotikaupungissa Tampereella, sillä yhtye päättää keikkailun syyskuussa. Moro arpoo konserttiin kolme kahden hengen lippupakettia. Osallistu lippujen arvontaan tämän jutun verkkoversiossa osoitteessa aamulehti.fi/moro viimeistään maanantaina 8.8.

Moro haastatteli konsertin päätähteä Riku Niemistä, joka on myös Suomen paras Juice-asiantuntija. Hän on näytellyt laulajalegendaa hänestä kertovassa elokuvassa ja sitä kautta perehtynyt häneen.

Mitä opit Juicen biiseistä elokuvaa tehdessä?

Juice oli todella tuottelias. Biiseistä näkyy, miten hän on kasvanut ihmisenä: hän kirjoitti poikamaisia tuhmia lauluja, mutta sitten kantaaottavia tekstejä. Ihmissuhteet, rakkaus, omanarvontunteet ja oman itsensä asettaminen maailmassa johonkin suurempaan ovat kantavia teemoja hänen lauluissaan.

Millainen mielikuva sinulle jäi Juicesta?

Hän oli herkkä aistimaan tuntoja. Joskus hän saattoi olla jopa oman herkkyytensä vanki. Alkoholismi oli varmastikin oire herkkyydestä, se oli hänelle tapa turruttaa itseään. Siitä tuli työkalu, sillä ajatus luisti krapulassa ja humalassa. Hän oli tosi motivoitunut työssään, luki valtavasti ja teki orjallisesti töitä päivittäin tekstiensä parissa. Hän tuotti monenlaisia tekstilajeja, kuten kolumneja ja pakinoita.

Mikä oli Juicen suurin ongelma?

Juice ei luonut musiikillisesti mitään uutta. Minua henkilökohtaisesti ei puhuttele hänen sävellykselliset elementtinsä, mutta tekstit kylläkin. Juice käytti tuttua, pomminvarmaa sävelkaavaa tekstiensä ja laulujensa tukemiseksi. Hittibiisit ovat aika pitkälle samankaltaisia renkutuksia. Tämä ei liity vain Juiceen, vaan suomalaiseen musiikkibisnekseen ja -kulttuuriin ylipäätänsä.

Missä on mielestäsi Suomen juicemaisin paikkakunta?

Sen pitäisi yhdistää äärimmäistä sivistystä, mutta välinpitämättömyyttä kaikkeen vastuunkantoon. Ensimmäisenä tuli mieleen Turku, mutta ehkä se ei ole niin rappioromanttinen paikka. Ehkä Tampere, sillä Tampereessa yhdistyy hyvin vakavuus ja lapsenomaisuus. Tampere ei jätä kylmäksi.

Olette olleet Juice Originalsin kanssa kiertueella jo pitkään usealla paikkakunnalla. Missä on laulettu innokkaimmin yhteislauluna Juicen biisejä?

Kihveli soikoon -festivaaleilla Hankasalmella. Muuallakin olisi varmasti enemmän laulettu, mutta koronan takia yleisö on ollut maskit päässä ja tanssikiellossa.

Uskotko, että joku vielä tulevaisuudessa vetää samanlaisen kiertueen kuin sinä olet vetänyt?

Juicen musiikkia tullaan soittamaan aivan varmasti niin kauan kuin ihmislajissa henki pihisee. Jos miettii tätä kokoonpanoa, joka meillä on, niin tuskin tullaan näkemään. En halua olla synkkä, mutta aika kuluu ja ajan hammas väistämättä jättää.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut