Moron pääkirjoitus: Kesälomasta voi nauttia myös omassa kotikaupungissa

16.6. 14:00

Moro, Siperia

Monessa perheessä kesälomasuunnitelmia täytyy tänä vuonna miettiä uudesta näkökulmasta. Inflaatio on nostanut muun muassa bensan ja ruoan hintoja kuluneen kevään aikana.

Jos aiemmin on lähdetty pitkälle autoreissulle ympäri kotimaata, tänä vuonna joutuu laskemaan, kuinka monta kilometriä on varaa ajaa ja kuinka monta kertaa matkan aikana voi pysähtyä kioskille nauttimaan jäätelöstä. Mitä isompi perhe, sitä tarkemmin joutuu miettimään, mihin perheellä on varaa.

Vaikka ilmiö on kurja, itseään voi haastaa pohtimalla, miten asioita voisi tehdä uudella tavalla. Mitä, jos tänä kesänä ei tarvitsisikaan lähteä kauas? Mitä, jos parhaat kesälomamuistot syntyvätkin lähellä, omassa kotikaupungissa?

Tampereen seudulla paikallisbussit ja raitiovaunu kuljettavat moniin mielenkiintoisiin paikkoihin. Keskustasta pääsee raitiovaunulla alle puolessa tunnissa Hervannan retkeilyalueen maisemiin, ja matka maksaa vain bussilipun verran. Tämä on vain yksi esimerkki seikkailuista, jotka maksavat vain bussilipun verran.

Keskustassa on runsaasti jäätelökioskeja, joiden tarjonnasta voi nauttia. Moron tekemästä jäätelöpallotestistä voit lukea, mitä jäätelöpallot ja pehmikset maksavat eri kioskeilla, ja mistä saa isoimmat pallot. Tukemalla jäätelökioskiyrittäjiä ja muita paikallisia toimijoita varmistamme, että kotikaupunkimme säilyy mukavana paikkana viettää kesälomaa jatkossakin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut