Moron kolumni: Muutin yksin lapsuuteni haavekaupunkiin Tampereelle

17.6. 12:00

Pitkäaikainen haaveeni toteutui toukokuun alussa. Muutin Tampereelle. Suomen elävin ja mielenkiintoisin kesäkaupunki toivotti minut tervetulleeksi keskustansa sykkeeseen.

Olin haaveillut muutosta Tampereelle jo lapsuudessa. Elämä kuljetti lopulta kuitenkin Keski-Suomeen. Monen vuoden ja mutkan kautta päädyin kuitenkin lopulta tänne, unelmieni kaupunkiin.

Ennen muuttoani muistelin monia lapsuuden vierailuja kaupunkiin. Silloin tahdoin aina käydä Sorsapuistossa.

Lapsuuden vierailuilla minua jännitti kävellä pitkin loputtomalta tuntuvaa Hämeenkatua. Ihmettelin silloin ympärilläni olevia, toinen toistaan kutsuvampia kauppoja ja kahviloita.

Asuin tuolloin pienessä 4 000 asukkaan kylässä, ja siihen verrattuna Tampere oli valtava. Täällä ihmiset olivat iloisia, vastaanottavaisia ja lämminhenkisiä.

Lapsuuden kesäreissuissa oli tietynlaista tunnelmaa. Automatka Tampereelle oli pitkä, ja kesä kuuma. Kaupunkiin saapuessamme minusta tuntui aina siltä kuin olisin tullut kotiin.

Kun muuttopäivä vihdoin koitti reilu kuukausi sitten, odotukseni olivat korkealla. Ilmassa väreili taas se sama jännitys kuin lapsuuden vierailuillani. Pakkasin henkilöautollisen tavaraa kyytiin, ja ajoin kohti unelmakaupunkiani.

Uuden kotiosoitteen, saati sitten postinumeron muistaminen ei ollut ainoa asia, joka minun piti opetella. Tuskin muistan niitä ulkoa vieläkään. Minun piti oppia myös ensimmäistä kertaa elämässäni asumaan yksin.

Tuoreena mutta hieman vanhempana tamperelaisena Hämeenkatu ei tunnu enää yhtä pitkältä kuin lapsena. Sen jaksaa kävellä alusta loppuun asti ilman jalkasärkyä. Muistelen kuitenkin edelleen kaupungilla kulkiessani, mitä ajatuksia Tampere minussa muinoin herätti.

Maisemat ovat muuttunut vuosien varrella. Keskustaan on noussut valtava areena, josta kantautuvia huutoja kuuntelin läpi jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen. Kaupungin katuja pitkin viilettää raitiovaunuja, ja välillä unohtaa asuvansa Helsingin sijaan Tampereella. Onneksi kuitenkin Sorsapuisto on ja pysyy.

Tampereelle hiljattain muuttaneena elämänpiirini on vielä melkoisen pieni. Voin liikkua kaupungilla rauhassa, eikä lähes kukaan vastaantulijoista tunne minua.

Asun uudessa kodissani yksin, ja illat ovat usein hiljaisia. Joku voisi kokea vastaavassa tilanteessa yksinäisyyttä, mutta minä en. Astuessani ulos asuntoni ovesta hiljaisuus loppuu. Tampereella en ole ikinä yksin.

Kirjoittaja on Moron toimittaja ja tuore tamperelainen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut