Moron pääkirjoitus: Haloo, fakiirin kopin rikkojat, nyt on aika ottaa vastuuta

8.6. 14:02

Moro, Siperia

Suuri kiitos ja Moro-pipan nosto sille Tampereen kaupungin virkamiehelle tai päättäjälle, joka määräsi Keskustorin suihkulähteen talvisen suojakuvun takaisin paikalleen ennen jääkiekon kultajuhlia.

Tämä päätös oli viisas, sillä etukäteen oli pelättävissä innostuneiden juhlijoiden tuhoavan jo aiemmin rikkomaansa suihkulähteen yläosaa lisää sinne kiipeillessään.

Maajoukkueemme voittama jääkiekon MM-kulta aiheutti massoittain hyvää ja paljon iloa. Juhlinta kuitenkin lähti kautta Suomen liian monelta ihmiseltä lapasesta, joko vahingossa tai tahallaan. Tahallisuudesta on pakko olla kyse, kun Helsingissä pistettiin päreiksi puistoravintola Kappelin juuri uusittu terassi.

Ajattelemattomuutta saattoi olla Kappelin juuri remontoidun katon vahingoittaminen, kun sinne kiipesi kymmeniä ihmisiä. Sama tilanne Oulun vanhan kauppahallin katolla.

Lehti- ja televisiokuvista näkyi kymmeniä ihmisiä bussipysäkkien katoksen päällä juhlimassa. Helsingissä vähät välitettiin Mantan suojaksi rakennetusta aidasta, läpi vaan ja patsaan päälle.

Tampereen Keskustorilla suihkulähde selvisi vaurioitta, mutta Nakkifakiirin legendaarinen koppi ei. Jonkun porukan oli pakko senkin katolle kiivetä pomppimaan ja juhlistamaan oloaan. Seurauksena liki täystuho toiminnalle.

Nyt on fakiirinkopin rikkojien aika vastata juhlistaan ja pistää sähköpostilla viestiä kärsineille: nakkifakiiri@setlementtitampere.fi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut