Tampereen Teiskossa kesämökin risukasasta löytyi outo ilmiö – Asiantuntija tunnisti ne pitkäkorvaisten jätöksiksi

3.6. 10:00

Moro, Vapriikki

Luontotohtorille voi lähettää pähkäiltävää valokuvan kera moro@aamulehti.fi -sähköpostiin. Kuva on tunnistamisen kannalta tärkeä asia.

Kerro myös, millä paikkakunnalla ja millaisessa paikassa havainto on tehty.

Liitäthän kysymykseen myös tiedon luontohavainnon ajasta sekä eliön kokoarvion.

Moron luontotohtori on Tomi Kumpulainen, joka on Tampereen luonnontieteellisen museon amanuenssi.

Lukijan kysymys: Oheiset pyöreät pallerot löytyivät talven jälkeen mökillämme Teiskosta risukasasta ja sen ympäriltä. Niitä oli myös risukasan päällä kasoina.

Emme aiemmin ole vastaavia nähneet. Mistä mahtaa olla kyse?

Ihmettelijät

Luontotohtori vastaa: Kuvan perusteella nämä papanat näyttävät olevan pyöreitä ja noin sentin halkaisijaltaan, joten ne vaikuttavat tavallisilta jäniksen tai rusakon papanoilta.

Jos niitä ei ole ollut samalla paikalla aiemmin, se voi liittyä vuodenaikaan eli kevääseen, jolloin puutarhoissa yleensä ruoho ja muut kasvit vihertävät luonnonympäristöä aiemmin, ja houkuttavat muun muassa rusakoita herkuttelemaan.

Kallisarvoisimpia koristekasveja voi yrittää suojata verkkoaidoin, jotta ne eivät päätyisi pitkäkorvien ruuaksi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut